Arvo ja Erkki elelevät samassa hoitokodissa Kajaanissa

Lupasin kertoa teille, miten Juhani Ahon; Matti ja Liisa tulivat meitä vastaan Kuopion reissulla. Kun olimme Annen kanssa Arvoa katsomassa, hoitokodin käytävällä, "Poika ja Varis" -taulun vierellä keskustelin tovin, kiinnostavan persoonan kanssa. Keskustelussa jouduin käyttämään paljon elekieltä ja huulien selväpiirteisiä ja korostettuja liikkeitä, koska Erkin kuulo oli heikentynyt lähes kuurouden asteelle. Erkki Forsberg on samassa hoitopaikassa Arvon kanssa. Sain etuoikeuden tutustua häneen viime sunnuntaina 17.6. Kajaanissa vähän, syvällisemmin. 80-vuotias herrasmies Erkki Forsberg on edelleen kätevä käsistään. Puutyöt ovat olleet hänen lempiharrastuksiaan. Koulussa hän sai puutöistä kympin. Erkki on myös lahjakas taiteilija. Hänen huoneensa seinällä on hänen maalaamiaan kauniita tauluja. Ne ovat syntyneet vuosina 1973 - 1975. Yksi tauluista kuvasi Lapinlahden aseman Mattia ja Liisaa. Taulu oli erittäin hyvin tehty. Se oli kuin valokuva. Tällä tavalla Juhani Ahon; Matti ja Liisa tulivat meitä vastaan. Siinä he istuivat aseman rappusilla junaa ihmettelemässä. Tämä kuva pitäisi liittää Juhani Ahon "Rautatie" -kirjan kuvitukseen. Urho Kekkosen lyijykynäpiirros oli myös taitavasti tehty. Taiteilija Halosen kesäasunto oli maalattu vuonna 1975. Se oli niin tarkasti tehty, että sen talon nähnyt kyllä tunnistaisi. Kajaanin linnanraunio -taulu komeili vastakkaisella seinällä. Erkin huoneessa maalausvälineet olivat edelleen paikoillaan ja taiteilijan sormet odottivat inspiraatiota saadakseen toteuttaa luomisen ihmettä. Maalaaminen sopii Erkille hyvin siinäkin mielessä, että siinä ei tarvitse puhua kenenkään kanssa. Kuulovammaisen elämä on hiljaista ja muodostuu helposti yksinäiseksi kommunikointivaikeuksien tähden. Hämmästyin todella paljon Erkin sanoista, kun hän sanoi olevansa iloinen tavatessaan "hienon" ihmisen. En kyllä tuntenut itseäni millään lailla "hienoksi". Olisi pitänyt kysyä, että mistä hän sellaisen johtopäätöksen teki? Tämä ajatus pisti minut kuitenkin ajattelemaan, kuinka tärkeää meille on pysähtyä kuuntelemaan kohtaamiemme lähimmäisten ajatuksia. Meidän tulisi olla enemmän kiinnostuneita ihmisistä ja tutustua heidän persoonaansa läheisemmin. Löydämme luovuutta ja kauneutta sieltäkin, missä emme uskoisi sitä olevan ollenkaan. Luovuus säilyy hengessämme silloinkin, kun ruumiimme rapistuu ja voimamme hiipuvat. Arvon luovuus on tullut esille muuraustöissä. Arvo on tehnyt elämänsä aikana paljon hienoja takkoja ja leivinuuneja. Palatessamme Arvoa katsomasta Anne esitteli minulle auton ikkunasta kerrostaloja ja muita tiilirakennuksia, jotka Arvo oli muurannut. Ne olivat hyvännäköisiä rakennuksia edelleen. Taitavaa kättä ja hyvää silmää niiden rakentaminen on vaatinut. Annelle tuli lapsuus mieleen, kun hän katseli erästä kerrostaloa Asemieskadun lähellä. Hän totesi, että tuolle työmaalle he veivät isälleen evästä. Kun kävimme Arvoa katsomassa, minulla oli mukana hänen pitkäaikainen työkalunsa, muurausvasara. Annoin sen Arvon käteen ja kysyin, että tunnistaako hän sen? - Tämä on muurausvasara, sanoi Arvo heti ja jatkoi; tämä on tärkeä työkalu muuratessa. Olen käyttänyt sitä paljon. Muurausvasarasta riitti keskustelua pidemmäksi ajaksi. Tästä sain ajatuksen, että meidän olisi hyvä viedä ikääntyneille läheisillemme jotakin sellaista, mistä heille avautuisi tie menneeseen. Nähdessään tutun esineen kädessään, aivot reagoivat siihen ja alkavat toimia vilkkaammin, kohottaen mielialaa positiiviseen suuntaan. Näin sen selvästi tässä, tilanteessa.