"Laiskuus vaivuttaa sikeään uneen, ja veltto joutuu näkemään nälkää" --- "Laiska pistää kätensä kulhoon mutta ei jaksa viedä sitä suuhun saakka" (San. 19:15,24).
Laiska ja veltto ihminen on ärsyttävä. Uneliaan ja puheliaan kommunikointi ei pelaa. Ahkeruus on luonteenpiirre, jota työnantaja arvostaa.
Ihminen, joka kaipaa vaihtelua ja virkistystä ja lähtee lomalle, saadakseen uusia voimia, voi tulla takaisin paljon väsyneempänä kuin oli sinne lähtiessään. Miksi näin?
Joutilaisuus ei kauaa kiinnosta. Silloin, kun on hyödyllistä ja mielenkiintoista tekemistä ja ajateltavaa, mieli virkistyy. Olen huomannut, että joutenolo väsyttää, mutta ahkera mielekäs toiminta pitää pirteänä.
Usko, rukous ja työskentely antavat iloa, toivoa ja rohkaisua. Tässä on parasta masennuslääkettä ja vielä ilmaista.
Jeesus sanoo: "Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin teille annetaan lisäksi myös kaikki tämä" (Matt. 6:33). "Kaikella tällä", tarkoitetaan jokapäiväisiä tarpeitamme.
Mainokset luovat usein meille vääriä mielikuvia tarpeistamme ja saavat meidät ostamaan tarpeetonta krääsää tai tekemään jotakin sellaista, mitä jälkeenpäin katuu.
Turhakkeiksi sanotaan niitä tuotteita, joilla ei ole käyttöä. Maailmassa on paljon turhakkeita, joita ei kannata ostaa. Esimerkiksi muoti ruokkii ihmisten turhamaisuutta ja vie ajatukset pois Jumalan sanasta ja Jumalan valtakunnan etsimisestä ja Kristuksen vanhurskauden kaipuusta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti