"Uuden käskyn minä annan teille: rakastakaa toisianne. Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, että teillä on keskinäinen rakkaus." (Joh. 13:34,35.)
Jeesuksen esittämä tosi tapahtuma laupiaasta samarialaisesta paljastaa meille, mitä todellinen rakkaus on. Kärsivän ja apua tarvitsevan ihmisen ohi kulkeneen papin ja leeviläisen velvollisuus työnsä puolesta olisi ollut auttaa väkivallan uhriksi joutunutta kulkijaa. Molemmat laiminlöivät tehtävänsä, koska heiltä puuttui Jumalan rakkaus ja sääli. He eivät halunneet auttaa omien kiireittensä ja pelkojensa tähden. He tiesivät kyllä, mitä heidän olisi pitänyt tehdä, mutta heiltä puuttui halu palvella. Heillä oli kyllä uskonnon teoria, mutta ei Pyhää Henkeä.
Uskon tunnustamisella ei ole mitään arvoa, jos sydämestä puuttuu Jumalan rakkaus ja sen toimiminen käytännössä. Tekopyhyys ja muotomenot tekevät uskonnon harjoittajista kovia ja armottomia lähimmäisiään kohtaan. On helppoa väitellä totuudesta ja uskoa siihen teoriatasolla, mutta sen eläminen todeksi, jää usein vain toiveuneksi.
Jos rakkaus Jumalaan on vallannut sydämemme, niin se vaikuttaa meidän koko elämäämme.
Puolueeton rakkaus maailmassa on hyvin harvinaista. Useimmat ihmiset rakastavat kyllä omiaan, mutta vieraat ohitetaan, kuten kertomuksen pappi ja leeviläinen tekivät.
Poliittisiin ja uskonnollisiin ryhmiin kuuluvat ihmiset laskelmoivat usein hyvin tarkasti sitä, ketä kannattaa rakastaa ja ketä ei. Hyötyajattelu ei ole se periaate, johon Jeesuksen antama uusi käsky rakastamisesta velvoittaa.
Jos pidämme itseämme muita parempina, niin eristäydymme toisista ihmisistä ja varomme ottamasta heihin yhteyttä, ettemme "saastuisi". Jeesus on syntisten ystävä ja hän rakastaa heitä. Olemme kaikki syntisiä ja Jeesuksen rakkauden kohteita!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti