tiistai 27. heinäkuuta 2010

Mansikkamaa innoitti minut runoilemaan

Keräsin eilen suuren kulhollisen mansikoita omalta maaltamme. Anne oli ostanut jostakin liikkeestä samana päivänä yhden laatikollisen mansikoita ja kaksi laatikollista puutarhavadelmia. Vertasin mansikoiden makua toisiinsa. Kyllä oman maan mansikat olivat paljon paremman makuisia.

Mansikkamaa innoitti minut runoilemaan.

Suuri punainen mansikka, alla vihreän lehtikaton. Tunsi poimijan sormet kannassaan. Irtosi helposti mehevästä tertustaan. Jäi kaveri vierellä odottamaan auringon paistetta lämpimää, koska vain puoliksi oli se ehtinyt kypsymään.

Kun ihminen kypsä on kokonaan, tulee puutarhuri hänet noutamaan. On leikkuumiehet hänellä mukanaan. Kun katselet elopeltoa tai maata mansikkaista, näetkö itsesi joukossa tähkien kultaisten tai puoliksi kypsänä paikallaan. Oletko sittenkin vain raakile, kuin hilla tupellaan. Ootatko paistetta auringon, armon säteitä pehmittämään.
Hengen sadetta ja tuulta kaipaat varmaan, että pääsisit sä kerran, luokse Isän armaan.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos hyvästä runoulustasi,siinä oli syvällinen sanoma.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä runo...

Anonyymi kirjoitti...

Oma maa mansikka, muu maa mustikka, on osuva sanonta.

Kivasti kirjoittelit mansikka-runon sen innoittamana. Kiitos!
Terveisin Kaarina