Terho, Sini ja Mikael lähtivät tänään satuhäihin. Sinin veli, Jani ja Anna-Liisa, vihitään juhannuksena. Häistä tehdään filmi tv:n "Satuhäät" -ohjelmaan. En tiedä vielä milloin ohjelma esitetään.
Kun tulin Kallioniemestä kotiin minua oli vastassa flunssainen kotijoukko. Kaikki muut olivat kovassa flunssassa, paitsi Anne ja Jessica. Viikko on mennyt juostessa paikasta, A paikkaan B. Moneen paikkaan olisi pitänyt ehtiä yhtä aikaa. Monet puhelimet ovat soineet yhtenään. Lehtimyyjät yrittävät saada tilauksia keinolla millä hyvänsä. Myyjät latelevat saman pitkän litanian yrittäen saada ihmiset tilaamaan lehtiä. Kylkiäisiksi luvataan erilaisia lahjoja. Muutama päivä sitten jäin koukkuun, kun en lopettanut puhelua tarpeeksi ajoissa. Tilasin puutarhalehden, koska olen kiinnostunut puutarhanhoidosta. Hain tänään Koillismaan Puutarhalta juhannuskukat. Istutin myös ne Lidlistä ostamani sipulikukat, jotka olivat kasvaneet parvekelaatikoissa n. puolimetrisiksi "miekoiksi". Ilmat ovat tosin melko viileät. Toivottavasti kukat eivät palellu. Olen pitkän ajan haaveillut kasvihuoneen hankkimista. Tänään, kun astuin Prisman Multasormi-myymälään, silmieni edessä oli puutarhamyymälän mainoslehti. Lehti oli avoinna kasvihuoneen kuvan kohdalta. En saanut katsettani pois tuosta kuvasta. Mitä enemmän katselin kuvaa sitä enemmän halusin ostaa tuon kasvihuoneen. Nielaisin syötin! Niin siinä sitten kävi, tilaus tuli tehtyä. Toivottavasti päätös ei ollut huono. Myyjä sanoi olevansa minulle kateellinen, koska hänkin haluaisi samanlaisen itselleen, mutta ei ole vielä raskinut ostaa sitä.
Hyvää juhannusta kaikille blogin lukijoille! Toivottavasti ilmat lämpenevät. Viime kesä oli sateinen ja viileä. Nyt toivoisi lämmintä kesää!
torstai 18. kesäkuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti