keskiviikko 3. kesäkuuta 2009
Juhlien valmisteluissa on paljon työtä!
Kylläpä oli työntäyteinen päivä. Lähdin aamupäivällä liikkeelle ja tulin kotiin vasta illalla myöhään. Jalat olivat väsyneet ja koko keho oli uupunut. En ehtinyt pitää ruokatuntia ollenkaan. Minulla oli kaksi asiantuntijaa jotka perehdyttivät minut Kuusamon lukion auditorion tekniikkaan. Siinä olikin yllättävän paljon huomioitavia asioita. Kirjoitin ohjeet muistiin. Ensimmäinen ongelma tuli eteen heti alkuunsa. Tietokoneeni johdot eivät sopineet yhteen lukion laitteiden kanssa. Onneksi Pehmo-Kuusamosta löytyi adapteri joka ratkaisi pulman. Mottokuvan heijastaminen ei onnistunut. Kuvasta pitää tehdä PowerPoint- kalvo. Katariina teki kovasti töitä. Tarvitsimme kuitenkin lisävoimia. Kuudelta soitin Kirstille ja pyysin häntä tulemaan auttamaan meitä. Kirsti tuli Tean kanssa seitsemän maissa laittamaan kirjapöytiä. Pöydät piti kantaa luokkahuoneesta. Pulpetteja tarvittiin n. 20 kpl. Lasten luokat piti suunnitella niin, että kaikki luokan tärkeät laitteet ovat turvassa. Luokat tulivat lopulta erittäin viihtyisiksi ja turvallisiksi. Yhden luokan laittaminen kuntoon jäi huomiseksi. Toivottavasti Herra lähettää runsaasti lapsia kuulemaan Jumalan sanaa. Huomenna on viimeinen päivä valmistella juhlia. Olen pannut merkille, että kaksi noin kymmenenvuotiasta tyttöä on hyppinyt lukion pihalle tehdyn kivispiraalin kivillä. Pyysin Teaa kutsumaan tyttöjä juhliin. Tea lähti heti toimittamaan asian. Kun kävin autollani viemässä tarvikkeita, esitin myös tytöille vetoavan kutsun. Toivottavasti näen heidät juhlilla. Muistakaa rukouksin, että Herra puhuttelisi tyttöjä ja he saapuisivat tilaisuuksiin. Meillä on paljon lapsille ja nuorille sopivaa ohjelmaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti