"Tämä on se liitto, jonka minä teen heidän kanssaan näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: minä panen lakini heidän sydämeensä ja kirjoitan ne heidän mieleensä." (Hepr. 10:16.)
Uudestisyntyneen ihmisen sydämeen Pyhä Henki kirjoittaa Jumalan lain. Sydämen lihatauluun kirjoitetut käskyt ovat sydämen asia. Rakkaus ja Pyhä Henki tekevät ne suuriksi ja ihaniksi. Jeesus eli ihmisenä kuuliaisena Isän tahdolle. Hän rakasti Isän tahtoa loppuun asti.
Kun Jeesus asuu Pyhän Hengen kautta sydämessämme, niin Jeesus on kuuliainen Jumalan käskyille ja ne eivät ole hänelle raskaita noudattaa. Me emme pysty omassa voimassamme niitä pitämään. Kun luovutamme tahtomme Jeesukselle ja annamme hänelle itsemme kokonaan, niin hän vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen, niin, että Jumalan tahto tapahtuu.
Silloin kun käskyistä tulee etuoikeuksia ja siunauksia, eivätkä ne ole vaatimuksia, niin Jeesus meissä iloitsee niistä ja kuuliainen elämämämme on siitä hedelmä, joka tulee näkyviin valinnoissamme.
"Meillä on siis, veljet, rohkea luottamus siihen, että Jeesuksen veren kautta meillä on pääsy kaikkeinpyhimpään uutta ja elävää tietä myöten, jonka hän on vihkinyt meille esiripun, oman lihansa, kautta. Koska meillä on suuri pappi Jumalan huoneen hallitsijana, astukaamme esiin vilpittömin sydämin, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä. Pysykäämme horjumatta toivon tunnustuksessa, sillä lupauksen antaja on uskollinen. Pitäkäämme huolta toisistamme rohkaisuksi rakkauteen ja hyviin tekoihin. Älkäämme jättäkö yhteistä kokoontumistamme, niin kuin muutamien on tapana, vaan kehottakaamme toisiamme entistäkin enemmän, kun näette tuon päivän lähestyvän." (Hepr. 10:19-25.)
sunnuntai 4. helmikuuta 2018
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti