"Kaiken minä voin hänessä, joka minua vahvistaa". (Fil. 4:13.)
Jokainen ihminen on heikko omassa itsessään, mutta väkevä ja voimakas Jeesuksessa Kristuksessa.
Jumalan palvelijat, jotka ovat Jumalan valtakunnan rakentajia ja joille on uskottu tärkeitä tehtäviä Jumalan suunnitelmissa, ovat Saatanan erityisen vihan ja hyökkäysten kohteina koko elämän ajan. Jumalan vastustaja pyrkii hävittämään Jumalan Hengen vaikutuksen maailmasta. Tuhanten juonten mestari käy ympäri kuin kiljuva jalopeura ja yrittää niellä Jeesuksen seuraajia kitaansa. Mutta heikoimmankaan Jumalan oman ei tarvitse joutua häviölle. Herra on vahva puolustaja. Hän on voittanut vihollisen ja hän antaa oman voittonsa niille, jotka turvautuvat häneen uskossa. Ketään ihmistä ei ole jätetty yksin vihollisen armoille. Apu on aina lähellä. Saamme sitä, jos todella haluamme sitä. Pyhä Henki antaa voiman. Jumalan lupaukset ovat meitä varten. Niihin vetoaminen on kaikkien etuoikeus. Herralla on myös suuri joukko pyhiä enkeleitä, jotka auttavat ja palvelevat ja suojelevat meitä. Hän lähettää heitä luoksemme, kun olemme vaaroissa, kiusauksissa tai masentuneina. Nämä enkelit voivat olla myös ihmisiä, jotka tukevat ja rohkaisevat meitä pysymään uskossa ja uskollisina Jumalalle.
Jos olet kiusattu tekemään jotakin, joka on selvästi Jumalan käskyjen rikkomista, niin rohkaiskoon sinua Jumalan antama lupaus:
"Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus. Jumala on uskollinen. Hän ei salli teitä kiusattavan enempää kuin kestätte, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää". (1.Kor. 10:13.)
keskiviikko 7. syyskuuta 2016
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Hei!
Rukouspyyntö iäkkään tätini puolesta. Hän sai aivo-infarktin ja on sairaalassa. Pyydän rukoilemaan myös lähiomaisten puolesta, heille voimia ja lohtua raskaaseen ajankohtaan näinä päivinä.
T. Kaisu
Rakas Jeesus, kiitos, että olet Kaisun tädin kanssa hänen sairasvuoteensa vierellä. Pyydämme, että laskisit parantavat kätesi hänen ylleen ja parantaisit hänet. Siunaa ja rohkaise läsnäolollasi Kaisun rakkaita läheisiä ja omaisia, Jeesuksen meidän Vapahtajamme nimessä. Aamen.
Rukouksessa muistivat Paavo Kuusamosta ja Veli Liperistä!
Kiitos Paavo ja Veli muistamisesta!
Täti oli väsynyt aivoinfarktin jälkeen ja pääsi liotushoidon jälkeen kaupungin sairaalasta kunnan sairaalaan. Kuitenkin hän nukkui pois perjantaina aamulla. Hän sai kuitenkin elää pitkän elämän ja viettää suuret 100 vuotis juhlat sukulaisten kanssa.
Herra otti väsyneen ja jo lähtöä kaivanneen.
T. Kaisu.
Kylläpä täti eli pitkän elämän. Ei ihme, että voimat ehtyivät. Harvat elävät 100-vuotiaiksi. Siunausta ja rohkeutta omaisille. Olen siunannut haudan lepoon Rovaniemen vnhimman ihmisen, joka eli yli 100-vuotiaaksi.
Lähetä kommentti