Työpaikan avaimet olivat koko päivän hukassa. Olin pulassa. Jouduin maksamaan talonmiehelle 5 € toimistoni oven avaamisesta. Toimiston ovi piti jättää auki, kun lähdin asioille. Illallakin se piti jättää auki, kun lähdin kotiin.
Rukoilin koko päivän Herraa, että hän auttaisi minua löytämään avaimet. Soitin muutamaan paikkaan missä olin käynyt eilen ja tänään ja tiedustelin avaimia. Ei kukaan ollut nähnyt niitä. Soitin poliisiasemalle. Sinnekään kukaan ei ollut vienyt avaimiani. Kävin joka paikassa, jossa olin parin päivän aikana käynyt, mutta en löytänyt avaimiani. Kotona etsin joka paikasta, missä luulin niiden olevan. Jäljellä oli enää yksi paikka, mistä en ollut etsinyt. Adam oli tullut kotiin ja katsoimme yhdessä ulkovaraston, josta olin ottanut saaveja. Kun avasin oven, Adamin silmät näkivät heti avainnippuni. Ne olivat ilmeisesti tipahtaneet varastossa olevan kassin päälle tai olin ne siihen laskenut käsistäni saaveja ottaessani. Mitään muistikuvaa ei asiasta tullut mieleeni.
Kiitos Herra, että jälleen kerran autoit minua! Rukous on ihmeellinen voima! Rukouksen avulla olen tähän mennessä löytänyt kaikki kadottamani tärkeät tavarat.
keskiviikko 28. syyskuuta 2016
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti