Tämä kommentti on kopioitu Juha Hiirosen fb:sta, jossa hän kommentoi 5.12.2014 klo 22:05 Yle 1:n lähettämää radio-ohjelmaa suomalaisista äänistä ja johon vastasin.
Paavo Hautala Kuuntelin
ohjelman ja minustakin se oli liian synkkää kuultavaa. Jäin kaipaamaan
lasten iloisia ääniä ja nuorten heleää naurua. Juoppous oli tosiaan
liian paljon esillä. Suomessa ja suomalaisuudessa on niin paljon
positiivisuutta, että se olisi saanut tulla paremmin esille kiitollisena
äänenä. Samat lauseet toistuivat samojen ihmisten kautta liian usein ja
haastattelut katkesivat kesken. Suomalaiset äänet ovat todellisuudessa
yhtä raikkaita kuin vuodenaikamme!
tiistai 9. joulukuuta 2014
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Pekka Ilmari Tähti Kuuntelin minäkin ja puolustelen tekijää sillä, että hän ei osannut mitään muuta suomeksi kuin kysymykset. Hän oli myös meidän suomalaisten " johdettavissa " ja keräsi pelkkiä ääniiä ja äänitehosteita nauhuriinsa. On ikävää, että hän kohtasi niin monia juoppoja iltaisin ja tällainen toistui, mutta hän nauhotti siellä, minne häntä ohjattiin ja missä hän oli ja teki Suomen Ylelle ohjelmaa. Parempiakin ääniä ja positiivisempaa elämääkin Suomessa on olemassa! Mutta hänen nauhurinsa ei sitä ikävä kyllä kohdannut siinä määrin kuin olisimme ehkä toivoneet!
Lähetä kommentti