"Silloin te huudatte minua avuksenne, tulette minun luokseni ja rukoilette minua, ja minä kuulen teitä. Silloin te etsitte minua ja löydätte minut, kun te etsitte minua kaikesta sydämestänne." (Jer. 29:12-13.)
Herra antaa tulevaisuuden ja toivon niille, jotka tulevat hänen luokseen. Jumala ei ole mennyt piiloon apua etsivältä ihmiseltä. Hän ei ole meistä kaukana. Hän on rukouksen matkan päässä. Hän on lähellä niitä, jotka häntä avukseen huutavat ja etsivät. Ihminen huutaa apua, kun hän on kuoleman hädässä. Monille Herran puoleen kääntyminen on viimeinen keino pelastua, vaikka sen tulisi olla ensimmäinen asia aamuisin ja viimenen asia iltaisin.
Miksi Jumalan etsiminen on niin tärkeä asia?
Sen tähden, koska jokainen ihminen on heikko omassa voimassaan elämän haasteiden kohtamiseen. Maailman viettelykset, ruumiin halut ja erilaiset himot kiusaavat ja orjuuttavat mielen, sitoen sen synnin vangiksi. Synnin lumoukseen on vain yksi parannuskeino. Tähän tarvitaan jumalallinen persoona. Hän on Jeesus, meidän Vapahtajamme. Synnin hallintavalta on jo murrettu täydellisesti ristillä. Jeesuksen voitto on myös meidän voittomme, koska Jeesus haluaa antaa oman voittonsa meidän hyväksemme. Tässä on uuden elämän toivo jokaiselle, joka tulee hänen tykönsä uskossa. Vain Jeesus voi vapauttaa meidät kaikista pahan siteistä. Rukous avaa meille tien Jeesuksen luokse. Löydämme pelastajamme, kun etsimme häntä koko sydämestämme. Sydän täyttyy ilolla ja rauhalla, kun tiedämme Herran kuulevan meitä ja ottavan elmämme hänen käsiinsä, kun haluamme luovuttaa sen hänelle kokonaan. Pyhä Henki kutsuu meitä tänään Jeesuksen luokse. Kun avaat Raamatun, kuulet tuon kutsun kaikkein parhaiten. Herra haluaa kääntää tänään kohtalomme ja tuoda meidät hänen lähelleen turvaan ja suojaan kaikelta pahalta. Herran sanojen kuuleminen on Jumalan armoa, joka tuo pelastuksen ilon ja riemun. "Ikuisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sen tähden olen vetänyt sinua puoleeni armosta. Minä rakennan sinut jälleen, sinä tulet rakennetuksi." (Jer. 31:3,4.)
keskiviikko 23. heinäkuuta 2014
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti