Lähdimme Annen kanssa perjantaina 29.12.2018 Kajaaniin n. klo 17.00. Keli oli hyvä. Eläimiä ei ollut tiellä. Piti kuitenkin ajella varovaisesti. Matkaan kului n. 4 tuntia. Talvikelillä ja pimeässä ei uskalla ajaa 80 nopeampaa. Usein mittari näytti 60. Pääsimme onnellisesti perille.
Mummi oli kotona pirteänä.
Sapattina oli kirkossa väkeä ihan mukavasti. Uudet jäsenet toivat piristystä. Rohkaistuimme yhteisestä uskosta ja Jumalan sanasta.
Otimme vastaan Uuden Vuoden rauhallisesti kotona. En nähnyt yhtään ilotulitusta, mutta kuulin kyllä pauketta. Jossain ulkomailla oli ammuttu 16 tuhatta kiloa raketteja. Järjetöntä! Maailma yskii pahemman kerran. Ihme, jos ihmiset pysyvät terveinä ja välttyvät hengityselinsairauksilta. Ilmakehä on taas paljon saastuneempaa kuin päivä sitten. Voi, voi tätä kurjaa maailmaa!
Uuden vuoden aattona huomasin, että autossani ajovalon polttimo oli palanut. Onneksi huoltoasema oli avoinna ja sain uuden polttimon. Lamppua vaihtava huloltomies totesi, että pissapojan korkki oli poissa. Joku oli sen varastanut. Ei se itsestään lähde irti. Kuusamossa, kun tankkasin autoni, tarkastin myös öljyt. Piti vähän lisätä öljyä. Jätin konepellin auki ja kävin ostamassa litran öljyä. Sillä välin korkki ehkä katosi.
Monen mutkan kautta löysin autohajottamon, josta löysin autooni sopivan korkin. Se maksoi 10 € ja löytyi lumen alla olevan toyota-romun nokkapellin alta. Hajottamon mies näki, että toisessa takarenkaassa oli liian vähän ilmaa. Ajattelin lisätä sitä seuraavana päivänä, kun lähden Kuusamoon.
Heräsin tänään kuudelta ja olin valmis lähtemään tien päälle seitsemältä. Ammulla huomasin tyynyliinassa olevan tekstin: "Hän lähettää enkelinsä varjelemaan sinua kaikilla teilläsi". Ajattelin, että sepä on sopiva aamuvartiojae tälle päivälle ja kiitin enkeleistä, jotka varjelevat matkani Kuusamoon. Tein lumityöt ennen lähtöä. Niitä olikin reippaasti, koska yöllä oli satanut melko paljon lunta. Olin jo tulossa Ristijärvelle, kun muistin, että se takarenkaan ilma pitäisi tarkistaa. Aamulla 8 aikaan kaikki näytti nukkuvan. Hulltoasema oli pimeä ja suljettu, eikä ilmaa ollut saatavissa. Huoltoaseman parkkipaikalla oli kuitenkin yksi auto pysäköitynä syrjäisessä paikassa. Kävelin kuljettajan luo ja kysyin häneltä, että missä olisi mahdollisuus lisätä renkaaseen ilmaa.
Mies ajoi autonsa minun autoni viereen ja sanoi, että hänellä on pieni kompressori auton takakontissa. Katsotaan, että voitaisiinko sillä saada ilmaa? Hän otti esille verenpainemittarin kokoisesta pienestä pussista esille lelua muistuttavan esineen, kompressorin. Sillä hän sai renkaaseen ilmaa tarvittavan määrän. Näin saatoin jatkaa matkaani turvallisesti. Hän sanoi, että oli aamulla menossa töihin, mutta tie oli aivan tukossa, koska sitä ei oltu vielä aurattu ja hänen piti palata takaisin ja tulla huoltaseman pihaan odottamaan aurausauton käyntiä. Tämä on kyllä johdatusta. Ajattelin, että hän on ihan oikea enkeli, jonka Herra lähetti tielleni auttamaan minua ja varjelemaan tielläni, kuten tyynyliinasta aamulla luin. Jumala tämän kaiken järjesti ihmeellisellä tavalla. Enkeleitä on todella olemassa ja ne auttavat meitä. Kiitin Herraa kauan aikaa ja iloitsin tästä kokemuksesta, joka vahvisti uskoani ja rakkauttani Jeesusta kohtaan! Hän on ihmeellinen auttaja! Pääsin turvallisesti Kuusamoon ja ehdin tehdä lumityöt kotona, käydä suihkussa ja pitää Leipäkirkon. Kerroin tietenkin tämän kokemuksen Leipäkirkon väelle, jotka saivat siitä rohkaisua. Saimme paljon ruokaa jaettavaksi. Jäi paljon tähteeksikin, jotka jaoin kirkon jälkeen suoraan koteihin. Lopulta kaikki tavara löysi onnellisen kodin, joissa oli syömämiehiä ja nälkäisiä suita! Kiitos kauppiaat, kun teette tämän ilon mahdolliseksi! Tekin olette "enkeleitä", joita Herra käyttää lähimmäisten auttamiseksi! Kiitos teille ja Herralle!
keskiviikko 2. tammikuuta 2019
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Lähetä kommentti