Timo Vilgats saapui tänään ensimmäisenä ohjaajana Kirunasta. Hän pääsi heti mukaan leirivalmisteluihin. Veimme Jokijärven leirikeskukseen peräkärryllä ison lastin kaikenlaista tavaraa ja materiaalia. Tämä oli toinen kerta, kun teimme näin. Leirillä on nyt menossa lastenleiri. Aslak, joka on tämän leirin vastaava kutsui meidät ystävällisesti iltapalalle. Tuntui mukavalta istua tutun pöydän ääreen. Saimme nauttia pöydän antimista ja samalla saimme katsella vilkkaita lapsia, jotka pursuivat energiaa. Salin ikkunoista avautuva järvimaisema herätti monet leirimuistot. Vesielementti kuuluu suomalaiseen kesänviettoon. Se on tärkeä osa tulevan leirin ohjelmassamme tänäkin kesänä. Ajattelin, että tämä paikka on pian meidän leirikotimme kymmenen päivän ajan.
Paluumatkalla halusin näyttää ystävilleni sen liikehuoneiston, jonka Herra ihmeellisesti osoitti rukousvastauksena kokoushuoneen paikaksemme Taivalkoskella, mutta jonka hankkiminen ei onnistunut rahan puutteessa tai voisiko sanoa, uskon puutteessa. Kerroin tähän liikehuoneistoon liittyvän ihmeellisen kokemuksen huoneiston nykyiselle yrittäjälle ja hän oli siitä hyvin vaikuttunut. Meille sukeutui mielenkiintoinen keskustelu. Ystävä oli iloinen, koska hänellä oli mahdollisuus puhua ruotsia ruotsinsuomalaisen kanssa. Hän on itse suomenruotsalainen.
Melontakeskus on hieno paikka. Tänne me tulemme ensimmäiseksi tulevana perjantaina klo 14.00. Leirillämme tulee olemaan vauhdikas ja jännittävä alku. Jännittävää meillä oli nytkin. Viisi nuorta aikuista istui esiintymislavan reunalla aivankuin odottaen puhujaa paikalle. Sainkin tilaisuuden pitää pitkän esitelmän leiristä, Karpalohankkeesta jne. Haastoin nuoret myös pullonkeräyskampanjaan yhdeksi vuodeksi. Toivottavasti he ottivat haasteen vastaan ja haastavat facebookissa myös kavereitaan mukaan. Eräs nuorista oli Lohjalta. Tämä oli yhtymäkohta omaan elämääni, koska olen myös asunut Lohjalla. Terveiset iloisille nuorille! Hetki jäi mieleen kauniina muistona tältä kesältä. Toivottavasti näemme vielä uudelleen, leirillä. Tulemme samaan paikkaan missä kohtasimme, ensi perjantaina klo 14. Nähdään silloin!
Kävimme vielä Taivalvaaran laella. Sieltä avautuivat upeat maisemat kauaksi, yli Taivalkosken. On hienoa tuoda nuoret näihin maisemiin leirin aikana.
Leirivalmisteluissa on monia eri vaiheita. Tämän päivän vaiheet olivat juhlallisia ja mieleenpainuvia. Helteinen sää teki retkestämme hyvin kesäisen.
keskiviikko 29. kesäkuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
On hauska olla täällä. Oli mukava käydä Taivalkoskella ja puhua ihmisten kanssa. Minä toivon, että leiri tulee siunatuksi. Me toivomme myös, että rukoilette leirin puolesta.
Terveisin Timo
Kiitos Timo! Olit suureksi avuksi leirillä! Rukoukset on kuultu, koska kaikki meni hyvin.
Toivon, että tulet jatkossakin leirille!
Lähetä kommentti