Lähetyskertomus Pohjois-Amerikasta

Epätoivo vaihtuu toivoksi, osa 2.
"Eräänä päivänä yritin jälleen tehdä itsemurhan. Minut vietiin sairaalaan, ja siellä tapasin tohtori Nozakin. Hoitajat kertoivat hänelle, että olin itsetuhoinen. "Tää kaveri on toivoton tapaus", he sanoivat. "Eräänä päivänä hän onnistuu tappamaan itsensä."
"Älkää sanoko noin", kuulin tohtori Nozakin sanovan. "Me pelastamme hänen elämänsä."
Tohtorin leikattua haavani heräsin osastolla. Katselin ympärilleni ja huomasin pöydällä Raamatun. Työnsin sen pois näkyvistä ja yritin nukahtaa uudelleen. Kun taas heräsin, pöydällä oli toinen Raamattu. Panin senkin pois. Kun viikon kuluttua lähdin sairaalasta, olin pannut pois näkyvistä kuusi Raamattua. Ollessani lähdössä tohtori Nozaki kehotti minua lukemaan niitä, mutta sanoin, etten ollut kiinnostunut.
"Lue edes Johanneksen evankeliumi", hän sanoi. Suostuin lukemaan ainoastaan Johanneksen evankeliumin.
En tiedä miksi, mutta otin kaikki kuusi Raamattua. Ja luin Johanneksen evankeliumin. Oli pakko myöntää, että se oli mielenkiintoinen.

Huolenpitoa ja luottamusta
Tohtori Nozaki ei unohtanut minua. Hän soitti joka päivä, kävi luonani ja piti huolen siitä, että minulla oli ruokaa ja vaatteita. Ihmettelin, miksi joku välitti minusta niin paljon, kun edes oma perheeni ei välittänyt minusta.
Tajusin, että tohtori Nozaki todella välitti, ja ajan kanssa opin luottamaan häneen. Aloin käydä raamatuntutkisteluissa hänen kanssaan, ja elämäni alkoi muuttua. Hän pyysi minut kirkkoonsa, ja opin ymmärtämään, että Jeesus todella rakastaa minua. Lopulta annoin elämäni hänelle. Eräänä päivänä palasin kivelle, jolla olin yrittänyt tehdä itsemurhan, ja kiitin Jumalaa siitä, että hän oli varjellut minua. Jatkoin Raamatun tutkimista, minut kastettiin ja minusta tuli seitsemännen päivän adventisti.

Rauha
Olin yhä yksinäinen, mutta nyt tiesin, etten ollut kuitenkaan yksin - Jumala oli kanssani. Ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin rauhaa.
Aloin viettää enemmän aikaa tyttärieni kanssa, ja kun tohtori Nazaki kehotti minua tekemään sovinnon heidän äitinsä kanssa, päätin yrittää. Kun hän näki elämässäni tapahtuneen muutoksen, hän sanoi antavansa avioliitollemme vielä mahdollisuuden, ja niin menimme uudelleen naimisiin. Meidät vihittiin tohtori Nozakin kodissa. Olin hyvin onnellinen siitä, että sain uuden mahdollisuuden perheeni kanssa.
Kaikki ei kuitenkaan mennyt aina täydellisesti, eikä vaellukseni Jumalan yhteydessä ollut tasaista tietä. Tarvitsin työtä, ja minulla oli kiusaus pelata softballia sapattina. Itse asiassa jäin vähäksi aikaa pois kirkosta voidakseni pelata. Sitten tajusin, että Jumala on tärkeämpi kuin softball. Hän kuitenkin järjesti niin, että minut pyydettiin adventistiklinikan uuden softballjoukkueen valmentajaksi.
Elämäni alkoi olla järjestyksessä. Yksi pala kuitenkin puuttui. En ollut koskaan tehnyt sovintoa isäni kanssa. Tohtori Nozaki kehotti minua puhumaan isälleni ennen kuin olisi liian myöhäistä. Se oli vaikea, mutta tein sovinnon isäni kanssa ennen hänen kuolemaansa. Hänen hautajaisissaan kerroin, miten uskoni Jumalaan oli pelastanut suhteeni maallisen isäni kanssa. Tiedän, että jos kerran Jumala pystyi pelastamaan minut, hän pystyy pelastamaan kenet tahansa." (RS 1/15 s. 108-109.)

Kertomus päättyy tähän.