Näin viime yönä erikoista, unta. Unessa Jeesus oli kuin lasi-ikkunan takana. Hän katseli ikkunan läpi ja ihmetteli, että niin harvat ihmiset olivat tulleet hänen luokseen. Niille harvoille, jotka seisoivat aukiolla, Jeesus sanoi, että menkää te hakemaan ihmiset tänne. Oli yöaika ja ihmiset nukkuivat. Lähdimme herättämään heitä ja hakemaan heitä aukiolle Jeesuksen käskystä ja pian ihmisiä alkoi virrata ulos asunnoistaan. Heitä tuli hämmästyttävän paljon ja minusta tuntui, että Jeesus oli siitä iloinen.
Sitten tunsin saavani Jeesukselta henkilökohtaista hoitoa. Jeesus laittoi silmiini jotakin nestettä ja hän piti käsiään pääni ympärillä. Hänen kätensä tuntuivat lämpimiltä ja parantavilta. Heräsin siihen, kun toivoin hänen pitävän käsiään pääni ympärillä kauemmin.
Aamulla mietin, että mitä tämä kaikki tarkoitti? Tämä uni liittyi varmaan Jeesuksen takaisintuloon, joka on lähellä. Hän halusi herätellä meitä. Unessa oli myös henkilökohtainen kohtaaminen. Sainko Herralta parantumisen? Tuli mieleeni silmävoide, jota meidän tulisi Jeesukselta ostaa, että näkisimme parannuksen tarpeemme, mutta myös Jumalan rakkauden ja hänen työnsä meidän puolestamme. Hän parantaa meidät synnin sairaudesta. Uni oli hyvin rohkaiseva!
tiistai 17. helmikuuta 2015
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Rakas Paavo-veljeni
Oli tosi ihana uni.
Itsekin olen nähnyt paljon ihmeellisiä unia viimeaikoina.
Yksi niistä oli tällainen;
Olimme Timpan kanssa jossain isossa hallissa jossa jaettiin tyynyjä.
Minulle heitettiin valkoinen tyyny ja sanottiin sen nimeksi Ilo. Ja Timpalle heitettiin keltainen tyyny ja sen nimi oli Toivo.
Olemme saaneet viimeaikoina kokea Jumalan parantavaa kosketusta.
Ikään kuin aloittaa siitä mistä meidän suhteemme alkoi juhannus-80
On totta se mitä sanoit, Jeesus tulee pian ja Hän haluaa että Hänen morsiamensa on valmis kun hän saapuu. Ottakaamme vastaan se armo mitä Hän meille tarjoaa. Kaikki on täytetty syntimme on anteeksi annettu.
Usko ainoastaan, niin se sinulle tapahtuu.
Siunaavin terveisin Seija
Kiitos, Rakas, Seija-siskoni! Sinullapa on ollut hauska uni. Hyvin kuvaava. Saatte elää yhdessä levosta käsin, kun saitte molemmat oman tyynyn.
Lähetä kommentti