sunnuntai 27. toukokuuta 2012
Epäusko parantuu Kristuksen haavojen kautta
"Yksi kahdestatoista opetuslapsesta, Tuomas, josta käytettiin myös nimeä Didymos, ei ollut muiden joukossa, kun Jeesus tuli. Toiset opetuslapset kertoivat hänelle: "Me näimme Herran." Mutta Tuomas sanoi: "En usko. Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko." (Joh. 20:24-25.) Didymos tarkoittaa kaksosta. Oliko Tuomas kaksonen, jos oli, niin kuka oli hänen veljensä? Tuomas on saanut nimensä yhteyteen sanan: epäilevä. Jeesus poisti hänen epäilynsä antamalla hänen koskettaa haavojaan. Jeesuksen haavojen kautta Tuomaan epäusko parantui. Jeesuksen haavojen kautta me olemme parannetut. Meidänkin epäuskomme parantuu Jeesuksen haavojen kautta. Tuomaan kokemuksen kautta olemme saaneet Jeesuksen ylösnousemuksesta vakuuttavan ja uskoa vahvistavan kokemuksen. Oletko miettinyt, mitkä asiat johtivat siihen, että Tuomas ei uskonut ennen kuin sai omakohtaisen konkreettisen kokemuksen Jeesuksen ylösnousemuksen todellisuudesta? Yksi tärkeä syy löytyy eo. tekstistä, "ei ollut muiden joukossa, kun Jeesus tuli". Tuomas oli "poissaoleva" opetuslapsi. Uskovien yhteys on tärkeä asia. Seurakuntayhteyden laiminlyönti johtaa epäuskoon. Kristus ilmestyy meille seurakunnan yhteisissä kokoontumisissa. Jumalanpalvelukset ja rukouskokoukset ovat tärkeitä tilaisuuksia, joihin osallistumista emme saisi laiminlyödä. Jos jäämme pois näistä tilaisuuksista, niin usko heikkenee ja voi kuolla pois kokonaan. Paholaisen tarkoitus on katkaista meidän yhteytemme Kristukseen ja hänen seurakuntaansa. Sana elää seurakunnan keskellä. Kristus on elävä, ylösnoussut sana, ja meidän on kohdattava hänet yhdessä sisarien ja veljien kanssa. Kun näin teemme, uskomme saa rohkaisua ja se vahvistuu yhteisestä uskosta. Muutamilla on tapana jäädä pois seurakunnan tilaisuuksista. Tämä on huono tapa. Jos sinulla on tällainen tapa, niin tee parannus ja lähde liikkeelle. Jeesus odottaa sinua ja haluaa kohdata sinut näyttäen sinulle parantavat haavansa. Meilläkin on tänään mahdollisuus koskettaa Kristuksen parantaviin haavoihin uskon ja rukouksen kautta. Kun näin teemme, saamme nähdä ja kokea ihmeitä!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Amen Kiitos Rakas Paavo veli tärkeästä sekä koskettavasta kertomuksestasi.
Olen itse saanut kokea sydämmen iloa Kristuksen yhteydessä. Kun aloittaa päivän Rukouksella sekä hiljentymällä säsan ääreen, saa kokea virvoitusta ,iloa sekä rakkautta.
Jokainen meistä kaipaa Rakkautta. Kun saamme viettää aikaa Kristuksen yhteydessä huomaamme rakkauden saavuttaneen mielemme.
Mielemme iloitsee Elämästä. Joka on Jumalan lahja,
Matt.25:34. Antakoon toivoa.
virvoittavaa siunausta sekä iloista kesää Jeesuksen seurassa.
Jumalan omilleen varaama perintö Jumalan valtakunnasta on ollut valmiina maailman luomisesta asti. Tähän perintöön kukaan ei pääse kajoamaan laittomuudella. "Häneltä me saamme perinnön, joka ei turmellu, ei tahraannu eikä kuihdu. Se on varattuna teille taivaissa, ja voimallaan Jumala varjelee teidät uskossa, niin että te saavutatte pelastuksen, joka on valmiina saatettavaksi ilmi lopunaikana." (1. Piet. 1:4,5.) Oikealla puolella olevat ovat Isän siunaamia, jotka ovat siunattuina saaneet olla siunauksena monille maailman hädän ja tuskan keskellä. Kiitos , Ari, siunun uhrautuvasta palvelutyöstäsi! Olet saanut Jumalan armosta olla monella eri tavalla siunaukseksi lähimmäisillesi. Rukouksesi, almusi ja palvelutyösi ei jää hedelmää ja Jumalan antamaa palkkaa vaille. Siunausta sinulle uudistetun kirppiksen vastaavana. Saakoon tämä työ virvoittaa sinua kokonaisvaltaisesti.
Lähetä kommentti