maanantai 28. toukokuuta 2012
Askeleet -kampanja päättyi 27.5.2012
Askeleet -kampanja (23.4. - 27.5.2012) päättyi eilen 27.5.2012. Kampanjaan osallistui yhteensä 4.386 kävelijää, jotka muodostivat 542 joukkuetta. Minun joukkueeni nimi oli: Kevätkuntoilijat. Siinä oli 30 Adventtikirkon työntekijää. Joukkueemme oli kisassa 122. Kolme parasta yksittäistä osallistujaa olivat:
1. Reima (VR Track OT HKI) 2.170.000 askelta.
2. Paavo H (Kevätkuntoilijat) 1.769.688 askelta.
3. Rane M (SKS-Eskoset) 1.584.899 askelta.
Tulin siis hopealle! Askelteni keskiarvo oli 50.563 askelta/pv. Pienin määrä tuli ensimmäisenä päivänä 23.4. (27.600). Aloitin varovasti, koska edessä oli pitkä taival. Enkä vielä siinä vaiheessa tiennyt, kuinka paljon muut kävelevät. Jonkin ajan kuluttua panin merkille, että minun pitää lisätä vauhtia, jos aion selvitä loppupelissä kympin sakkiin. Tavoitteenani oli päästä kymmenen parhaan joukkoon. Innostuin kävelemään kovasti, kun huomasin, että sijoitukseni nousee vähitellen ylöspäin. Tapasin tiellä monia tuttuja, jotka ihmettelivät ahkeraa kävelemistäni. Kun kerroin heille kisasta, he alkoivat tsempata minua tosi paljon. Eräs fysioterapeutti antoi minulle ohjeita siitä, miten minun tulee muistaa venytellä hyvin jalkojani saunassa. Aluksi minulla oli vähän huonot kengät ja minulle tuli molempiin kantapäihin rakot. Laitoin jalkaani vanhat maalilenkkarit ja ne olivatkin tosi hyvät jaloille. Rakkolaastarit paransivat rakkoni ja käveleminen tuntui taas hyvältä. Kävin ostamassa uudet hyvät lenkkarit ja vaihtelin lenkkareita tilanteen mukaan. Välillä tuntui, että asfaltti on liian kova alusta ja etsin pehmeämpiä tien sivuja. Luminen alusta oli hyvä kävellä. Pururadalla oli paljon lunta, joten siellä ei voinut kävellä. Sain seurata kevään tulon hyvin tarkkaan. Se oli mukava kokemus. Suurin askelmäärä tuli 17.5. (82.306). Tähän määrään sisältyi pyöräilyä. Kävin silloin pyöräilemässä Rukalla. Matkaa tuli n. 60 km. Oli mukava, kun erilaiseen liikuntaan käytetyn ajan sai muuttaa askeleiksi. Kun merkitsi netissä tiettyyn kohtaan liikuntaan käytetyn ajan, niin aika muuttui askeleiksi. Kävelemisen lisäksi kävin muutaman kerran uimassa Mikaelin ja Terhon kanssa. Ajoin kuntopyörää, treenasin kahvakuulalla, juoksin ja tein myös ruumiillista työtä. Suurin osa askeleista tuli kuitenkin pitkiltä kävelylenkeiltä. Autoni oli kuukauden ajan lähes kokonaan pihassani parkissa. Menin töihin kävellen, hoidin asiani kylällä kävellen. Kävin kaupassa kävellen. Kannoin ruokakassit käsissäni. Joka paikkaan menin kävellen. Kun minulle tarjottiin kyytiä autolla, niin en halunnut nousta autoon, vaan jatkoin matkaa kävellen. Luin kaksi mielenkiintoista kirjaa kävellessäni. Pidimme Arin kanssa aamurukouspiirit lenkillä. Luimme kirjaa ja rukoilimme. Aivan mahtavaa! Tämä oli minullekin suuri yllätys, että jaksoin kävellä niin paljon! Minulla on nyt entistä vahvemmat jalat. Painoni on pudonnut 15 kg ja kuntoni on kohentunut huomattavasti. Kiitos Jumalalle terveyden suuresta, lahjasta!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Onnea hopea-sijasta ja tietenkin ennenkaikkea siitä, että olet saanut paremman terveyden painonpudotuksen ja liikunnan avulla.
Siunausta ja lämmintä mieltä kesän myötä, Raija
Onnittelut hopea - sijasta ja kaikesta muusta mitä olet tämän kevään aikana toteuttanut!!Tsemppiä eteen päinkin. Taimi
Kiitokset Raijalle ja Taimille kannustuksestanne! Kaikkea hyvää teillekin ja läheisillenne!
Onnittelen! Ei tahdo sanoja löytyä kuvailemaan sitä kaikkea mitä uurastuksesi on vaatinut. Se sai aikaan monia terveellisen hyviä asioita, kuten olet kertonut.
Siinä on mallia meille monille. Siunausta edelleen kaikille pyrkimyksillesi toivoo Helena S
Kiitos, Helena S, kannustavista sanoistasi! Askeleet -kampanjan aika tuntui alussa pitkältä. Epäilin, etten jaksa kävellä koko ajan ilman palautuspäiviä. Aika meni kuitenkin yllättävän nopeasti. Tuntuu siltä, että kampanjasta on kulunut jo pitkä aika. Ehkä ihmiset ajattelevat mielessään, että minne olen katukuvasta hävinnyt, kun minua ei näy kävelemässä aamuin illoin tutuilla reiteilläni. Pidän nyt lepopäiviä ja olen siirtynyt blogilleni. Nyt on taas mukava kirjoitella ja vastailla lukijoiden kommentteihin. Siunausta myös sinun elämääsi. Saakoon elämässäsi toteutua psalmin sanat: "Hän on kuin puu, vetten äärelle istutettu: se antaa hedelmän ajallaan, eivätkä sen lehdet lakastu. Hän menestyy kaikissa toimissaan." (Ps. 1:3.)
Lähetä kommentti