perjantai 24. kesäkuuta 2011

Juhannusaattona 2011

Juhannus on odotettu juhla-aika, kuten joulukin. Molemmat juhlat sijoittuvat vuoden taitekohtiin ja ovat valon juhlia. Ajatus Jeesuksen tulemisesta liittyy sekä jouluun että juhannukseen. Kohtaamme näissä juhlissa Jeesuksen vastasyntyneenä vauvana ja aikuisena vahvana miehenä julkisen toiminnan aloittamisen aatossa. Molemmat juhlat antavat meille toivon uudesta alusta.

Juhannuksen evankeliumi löytyy Mark. 1:1-8.
"Ilosanoma Jeesuksesta Kristuksesta, Jumalan Pojasta lähti liikkeelle näin. Profeetta Jesajan kirjassa sanotaan: - Minä lähetän sanansaattajani sinun edelläsi, hän raivaa sinulle tien. Ääni huutaa autiomaassa: "Raivatkaa Herralle tie, tasoittakaa hänelle polut!" Ja näin tapahtui. Johannes Kastaja julisti autiomaassa, että ihmisten tuli kääntyä ja ottaa kaste, jotta synnit annettaisiin heille anteeksi. Hänen luokseen tuli paljon väkeä Jerusalemista ja joka puolelta Juudeaa. He tunnustivat syntinsä, ja Johannes kastoi heidät Jordanissa. Johanneksella oli yllään kamelinkarvavaate ja vyötäisillään nahkavyö, ja hänen ruokanaan olivat heinäsirkat ja villimehiläisen hunaja. Hän julisti: "Minun jälkeeni tulee minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes kumartumaan ja avaamaan hänen kenkiensä nauhoja. Minä olen kastanut teidät vedellä, mutta hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä."

Herran sanansaattajat ovat tien aukaisijoita ja tien raivaajia, jotka valmistavat ihmisiä kohtaamaan Jumalan kirkkauden ilmestyminen. Jeesuksen takaisintulon kirkkautta ei kukaan voi tehdä tyhjäksi ja sitä ei voi kukaan paeta piiloon. Jos ihmiset ovat tuona päivänä avaruusmatkalla esimerkiksi Marssiin, Herra kutsuu omansa, sieltäkin.

Johannes Kastaja oli uskollinen tehtävälleen ja Jeesukselle. Hän ymmärsi asemansa ja säilytti nöyrän ja kuuliaisen asenteensa loppuun asti. Ihmisten todistusten mukaan Johannes oli väkevä ja voimakas persoona. Johannes ei antanut tällaisten puheiden sokaista itseään. Hän ei ollut kiinnostunut ihmiskunniasta, vaan Jumalan kunniasta. Vesikasteen saatuaan ihmiset jäivät odottamaan Pyhän Hengen kastetta, jonka pystyi antamaan vain tuleva Messias.

Johannes Kastajan ulkoinen olemus, erämaan sali ja elämäntapojen yksinkertaisuus lisäsivät ihmisten mielenkiintoa tulla kuuntelemaan hänen julistustaan erämaan hiljaisuuteen. Uskoon tuleminen ja kääntymys tapahtui kuitenkin vain Pyhän Hengen kautta. Kukaan ei voi tulla Jeesuksen luo, ellei Isä häntä vedä. Isän rakkaus vetää ihmisiä parannukseen. Jumalan profeettojen taustat ovat olleet yleensä hyvin vaatimattomat.
Kun söimme Terhon perheen kanssa tänään Annen valmistaman maukkaan juhannusaterian, niin luin eo. sanan ennen ateriaa ja kysyin, että saammeko nyt syötäväksemme heinäsirkkoja ja villimehiläisen hunajaa? Tällainen ruokavalio ei tietenkään kuulu meidän kulttuuriimme.

Johanneksen julistama sanoma oli ajankohtainen ja kaikille ihmisille kohti käyvä. Johanneksen saarnojen sanavalinnat olivat suorasukaisia. Hänen puheensa ei ollut korulausein kehystetty. Jokainen kuulija joutui ottamaan kantaa hänen vetoomuksiinsa. Elian henki sopi hyvin kuvaamaan Johanneksen toimintatapaa. Kääntymys, kaste, syntien anteeksiantamus ja taivasten valtakunnan tuleminen lähelle kuuluvat edelleen meidänkin ajan saarnateksteihin, joilla valmistetaan tietä Jeesuksen tulemiselle.

Hyvää juhannusta kaikille!

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää juhannusta teille Kuusamoon. Juhlikaamme valon juhlaa ja ylistäkäämme Valoa, joka on Jeesus Kristus.
Viime juhannuksena olinkin Kuusamossa ja sain vierailla Kuukkelintiellä Katariinan kanssa aattoiltana.
Raija

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää juhannusta kaikille minunkin puolesta.
Tuula Porista

Anonyymi kirjoitti...

HYVÄÄ JUHANNUSTA KUUSAMOON.Täällä liput liehuu ja suvi on kauneimmillaan.Siunausta ja varjelusta koko Suomen kansalle ja kauniille maallemme.
Eeva-Kaisa.

Paavo Hautala kirjoitti...

Kiitos ystäville lämpimistä kesäterveisistä. Mekin nostimme lipun salkoon ja se saa olla liehumassa koko yön, huomiseen saakka.

Koillissanomissa oli erilaisten saunavastojen testi. Siinä suositeltiin pihlajavastaa ja raparperinlehtivastaa. Tein pihlajavastan koivuvastojen lisäksi. Molemmat olivat hyväntuoksuisia, mutta koivuvastan veroista ei kuitenkaan ole toista. Mikael oli aivan innoissaan pienestä vastasta, jonka tein hänelle. Hän olisi halunnut leikkiä vastan kanssa myös saunan jälkeen, sisällä.

Anonyymi kirjoitti...

Tänään juhannuspäivänä 2011 käytiin Paavon ja Annen porukoitten kanssa Kiutakönkäällä. Olipa hieno luonto siellä ison karhunkierrosen maisemissa ja kosken kuohut olivat mahtavat kuitenkin noissa kuohuissa on jotakin sympaattista - niin ihmiselle sopivaa - luonnon omaa musiikkia - terapiaa ihmismielelle... kiitos Paavolle hyvästä ideasta viettää juhannusiltapäivä luonnon suuressa sylissä.

Paavo Hautala kirjoitti...

Marjatta ja Juha Ollikainen, Lohjalta, tulivat juhannusvieraiksemme. Kirkon jälkeen, iltapäivällä, lähdimme retkelle, josta Marjatta kirjoittaa edellä. Katsoimme Oulangan luontokeskuksessa puolen tunnin filmin: "Jokiemme helmet". Erittäin hyvin kuvattu filmi. Kalat, karhut, sudet, linnut jne. oli kuvattu aidossa luonnon ympäristössä. Kannattaa ehdottomasti katsoa, jos käytte siellä.
Polun varsille oli imestynyt opastauluja kansallispuiston kasveista. Etsimme katseellamme neidonkenkää, mutta emme löytäneet. Taulussa luki, että se kukkii ennen juhannusta. Olimme siis vähän myöhässä. Taulussa mainittiin, että neidonkengälle on annettu myös toinen, aika erikoinen, nimi: "Enkelien tossut". Kauniit tossut enkeleillä onkin! Marjatta ja Juha olisivat halunneet nähdä Kuukkeli-linnun livenä, mutta emme nähneet sitäkään. Muuten retki oli onnistunut. Terho, Sini ja Mikael olivat myös retkellä sekä Tosca. Näimme erikoisen valkoisen pystykorvan. Se näytti japaninpystykorvalta, mutta se oli joku hokkaido-koira. Rane olisi varmaan ihmetellyt tämän koiran väriä. Kiitos hienosta juhannusajelusta uudenkarhean volvon kyydissä.

man with desire kirjoitti...

Kaste on eräs asia, jota on saatettu käyttää pelastustienä Jumalan luo. On saatettu puhua kasteen armosta, kasteen liitosta ja samoin on saatettu esittää, että ihminen sen kautta uudestisyntyy ja pelastuu.
Mutta miten asia on? Mikä merkitys on kasteella ja voiko se yksinään viedä meitä Jumalan hyväksyntään ja taivaaseen, ja mitä Raamattu puhuu lasten kastamisesta? Käymme tulevilla riveillä pohtimaan tätä asiaa ja yritämme löytää siihen vastauksen.

http://www.jariiivanainen.net/kaste.html