Oulussa Suvi ajelee varmoin ja reippain ottein. Pian olimmekin linja-autoasemalla. Sauvat esiin ja pysäkille. Kappas vaan, Tea se siinä seisoo, samalla pysäkillä kuin minäkin. Nousimme autoon ja menimme molemmat auton takapenkille istumaan, koska sain siellä jalan suoraksi. Tean koti on Kuusamossa ja hän käy erityiskoulua Oulussa ja on nyt ysillä. Juttutuokion jälkeen huomaamme, että auton perälle on astellut toinenkin punatukkainen neitonen. Matkan edetessä tyttö ottaa kontaktia ja kysyy jotakin, jota en nyt muista mitä asia koski. Tästä sukeutuu kuitenkin vilkas ja syvällinen keskustelu. Neitonen on Tean kanssa samanikäinen ja molemmilla heillä on punaiseksi värjätyt hiukset. Tyttö kertoo meille avoimesti perhetaustaansa. Hän tulee lestadiolaisesta perheestä. Sisaruksia on seitsemän. Vanhemmat ovat eronneet. Äiti on saanut toisen miehen kanssa kaksoset, mutta ei ole voinut mennä hänen kanssaan naimisiin, koska mies on alkoholisti ja narsisti. Tyttö kertoo vaikeasta elämästään. Hänestä on tullut hyvin sulkeutunut ja ihmisarka. Hän ei ole pystynyt moneen vuoteen luottamaan kehenkään ihmiseen. Vaikea puhumaton elämä on ollut hänelle suurta kärsimystä ja sisäistä ahdistusta. Nykyisin hän on pikkuhiljaa pystynyt avautumaan ja ottamaan kontaktia. Rohkaisin häntä ja sanoin, että nyt sinä otit itse meihin kontaktia ja avasit keskustelun. Tämä on hyvä merkki eheytymisen alkamisesta ja osoittaa sinun henkistä kasvuasi. Hän sanoi, ettei kukaan ole koskaan häntä rakastanut ja jatkoi, että hän ei hyväksy sitä, että tehdään paljon lapsia ja niille ei anneta tarpeeksi rakkautta ja huomiota. Tästä syystä lapsista kasvaa onnettomia ihmisiä, jotka eivät ole saaneet kokea turvallista tunnetta, että heistä välitetään todella. Sanoin hänelle, että rukoilen hänen puolestaan, että hän tapaisi pojan, joka rakastuisi häneen syvällisesti. Juuri hänen persoonansa tähden ja hyväksyisi hänet ehdoitta. Olihan hän kaunis ja mukavanoloinen aikuistuva neitonen. Tytölle tuli puhelu, joka romutti hänen viikonlopun suunnitelmansa. Ajattelin, että jälleen hänelle tuli pettymys siinä, että hänet oli unohdettu. Maailma on kova paikka herkille ihmisille! Tytön piti ottaa käyttöön, suunnitelma B. Pian hän näyttikin meille taloa, jossa hänen isänsä asui. Sanoin hänelle, että onneksi sinulla on kuitenkin paikka, minne voit mennä. Pyysin häntä kertomaan isälleen lämpimiä terveisiä. Puristimme kättä ja toivotin hänelle Jumalan siunausta ja paljon rakkautta elämään. Katsoin ulos ikkunasta ja näin hänen astelevan isänsä taloa kohti. Rukoilin hiljaa hänen puolestaan, että hän pärjäisi elämässä ja saisi osakseen rakkautta, jota kaikki ihmiset tarvitsevat ja kaipaavat. Sitten saavuimme tuttuun Kuusamoon. Käänsimme päämme ja näimme Tean kodin. Kysyin Tealta, että minkälaisia tunteita hänen sydämeensä nousee, kun hän näkee kotitalonsa? Lämpimiä ja turvallisia, sain vastaukseksi. Näin se on! Koti on paras paikka ihmiselle, olkoon hän nuori tai vanha!
Linja-auto saapui Kuusamoon aikataulun mukaisesti. Olimme asemalla klo 19.30. Tean vanhemmat heittivät minut ystävällisesti Kuukkelintielle, joten minun ei tarvinnut touhuta hakijaa. Kiitos siitä!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti