Kun ihminen syntyy maailmaan, hän itkee ja muut hymyilevät. Kun hän kuolee, läheiset itkevät, kukaan ei hymyile. Syntyessään lapsella on kädet nyrkissä, kun hän kuolee, kädet ovat avoimena. Mitä me voimme oppia näistä asioista?
Ensimmäinen itku on äidille ja synnytyksessä mukana olevalle isälle hyvin tärkeä. Jos lapsen parkua ei kuulu heti, jotakin on vialla. Itku on vauvan ensimmäistä puhetta, jolla hän kommunikoi hoitajansa kanssa. Itkemällä hän ilmoittaa pahan olonsa ja herättää hoitajansa huomion. Itku ja kyyneleet kuuluvat tähän elämään. Tulee kuitenkin aika, jolloin "Jumala pyyhkii joka ainoan kyyneleen", ainakin surun kyyneleet.
Nyrkissä olevat kädet voivat kuvata kahta asiaa: tarttumista johonkin tai itsensä puolustamista.
Mihin meidän pitäisi elämässämme tarttua? Kaikkein tärkein tarttumisen kohde on Jeesus ja hänen lupauksensa. Tarttumalla Jumalaan ja hänen mahdollisuuksiinsa, teemme viisaasti. Jos tartumme kiinni tähän maailmaan, ihmisiin tai omaan voimaamme, emmekä Kristukseen, niin olemme tarttuneet katoavaan ja hukumme sen myötä.
Aamuin illoin meidän olisi hyvä valita Jeesus ja hänen sanansa elämämme ykkösasiaksi. Kun rakkaus Jeesukseen saa olla elämämme kannustimena, niin häijyyden henki pakenee pois ja Herran Henki saa yhä enemmän tilaa sydämessämme.
Henki tekee elämän eläväksi ja sana vahvistaa sen. Jumalan sanassa on elämä, Jumalan elämä. Kun otamme vastaan sanan, niin otamme vastaan Jumalan elämän ja hänen voimansa. Raamatussa meitä kehotetaan "elämään jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta".
Meidän ei tarvitse puolustaa elämäämme nyrkein. Meillä on Jeesuksen lähettämä Puolustaja, joka on Pyhä Henki. Hän puolustaa ja sotii meidän puolestamme kaikkea pahaa vastaan. Meillä on Jumalan sana, jonka auktoriteetti on kaikkein korkein ja voimallisin. Saamme elää, pelkäämättä mitään pahaa. Olemme turvassa, myös "ruumiimme asuu turvassa", tänään voimme levätä Hänessä!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti