"Hän rakentaa Herran temppelin. Hän kantaa valtasuuruutta. Hän istuu ja hallitsee valtaistuimellaan. Hän istuu myös pappina valtaistuimellaan, ja rauhaisa yhteisymmärrys vallitsee molempien tehtävien välillä." (Sak. 6:13.)
Jeesus on kuningas ja pappi. Saalemin kuningas ja kuningas Daavid esikuvasivat Jeesuksen tehtävää pappina ja kuninkaana. Kun Jumala antoi käskyn rakentaa pyhäkön, hän käski tehdä sen tarkalleen sen kaavan mallin mukaan, jonka hän näytti Moosekselle vuorella. Jokainen pyhäkön yksityiskohta esikuvasi todellista pyhäkköä ja sen palveluksia, myös taivaassa.
Jeesuksen antama uhri ristillä ja hänen ylimmäispapillinen toimintansa taivaan pyhäkössä kuuluvat yhteen. Näiden tehtävien välillä vallitsee rauhaisa yhteisymmärrys. Jumalan valtakunta, jonka Jeesus on perustanut, tarvitsee kuninkaan ja papin. Ilman sovitusta valtakuntaa ei voitu perustaa, koska siellä ei olisi ollut yhtään asukasta maasta. Koska Jeesus on päästänyt meidät synneistämme verellänsä, niin hänellä on oikeus ottaa meidät vastaan armon valtakuntaan uudestisyntymisen kautta, ja meillä on mahdollisuus päästä kirkkauden valtakuntaan, kun Jeesus päättää ylimmäispapillisen toimintansa taivaan pyhäkössä. Kirkkauden valtakunnassa alkaa uusi vaihe, kun kaikki on ennallistettu. Jeesuksen ylimmäispapillinen työ päättyy. Hän voi nyt riisua papin pukunsa ja pukea ylleen kuninkaan viitan, josta hän vapaaehtoisesti luopui silloin, kun hän lähti maailmaan pelastamaan meidät. Kuningaskunnan johtaja, Jeesus, kantaa valtasuuruutta iankaikkisesti. Hän hallitsee kuninkaana iankaikkisesti. Vaikka hän onkin nyt suuri kuningas, niin hän on edelleen kaikkeuden suurin palvelija, joka rakastaa luotujaan iankaikkisella rakkaudella.
Isän ja Pojan välinen yhteisymmärrys näkyy myös siinä rakkaudessa, jota he tuntevat ihmiskuntaa kohtaan.
Jeesus säteilee sekä palvelijan puvussa, että kuninkaan viitassa!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti