"Eeli oli jo hyvin vanha ja hän sai kuulla kaikesta siitä, mitä hänen poikansa tekivät israelilaisille. Hän kuuli myös sen, että he makasivat niiden naisten kanssa, jotka toimittivat palvelusta ilmestysmajan ovella. Silloin hän sanoi pojilleen: "Miksi te tuollaista teette? Minä saan kuulla teidän pahoista teoistanne kaikelta kansalta. Älkää, poikani! Ei ole hyvä se huhu, jota kuulen Heran kansan levittävän. Jos ihminen tekee syntiä ihmistä vastaan, voi Jumala olla hänen välittäjänään, mutta jos ihminen rikkoo Herraa vastaan, kuka voi rukoilla hänen puolestaan?" Pojat eivät kuitenkaan totelleet isäänsä, sillä Herra tahtoi surmata heidät. Mutta Samuel-poika kasvoi ja oli sekä Herralle että ihmisille mieluinen." (1. Sam. 2:22-26.)
Eelin olisi pitänyt kasvattaa poikiaan Herran kurissa ja nuhteessa silloin, kun pojat olivat vielä pieniä. Aikuisten ihmisten luonteen muuttaminen ei onnistu. Kun synti saa sydämessä herruuden, siihen ei auta mikään. Jumalan armo ei pysty muuttamaan sydäntä, joka on syyllistynyt Jumalan pilkkaan. Raamattu sanoo Jumalan pilkan olevan kuoleman synti. Kenenkään rukoukset eivät tehoa paatuneeseen sydämeen. Tällaisen ihmisen tila on toivoton.
Eelin sydäntä raskauttivat huhut, joita kansa levitti hänen pojistaan. Eeli tiesi, että nämä huhut pitivät paikkansa ja sen tähden hän yritti vaikuttaa poikien käyttäytymiseen kehottamalla heitä tekemään parannuksen. "Pojat eivät kuitenkaan totelleet isäänsä". Tällainen tilanne on vanhemmille hyvin raskasta kestää.
Raskasta on myös se, jos ihmisistä levitetään perättömiä huhuja. Tällaisten huhujen levittäminen rikkoo rauhan, koska ne ennen pitkää kulkeutuvat niiden ihmisten korviin, joista on levitetty perättömiä valheita. Pahan puhujat ja valheiden levittäjät eivät peri Jumalan valtakuntaa, elleivät he tee totista parannusta. Juorujen levittäjät rikkovat ihmissuhteita ja tuovat yhteisöihin levottomuutta, epäilyjä, vihaa, kaunaa ja katkeruutta. Juorut voivat olla niin pahoja, että Jumalan työ kärsii. Paholaisen tarkoitus onkin juorujen kautta tuhota Jumalan työ ja estää sen eteneminen maailmassa.
Huhujen levittäminen rikkoo rauhan!
keskiviikko 20. tammikuuta 2016
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti