Pidäthän minusta tiukasti kiinni, kun lakeudumme pilvistä alas maailmaan, sanoi kuvankaunis lumikide toverilleen, jotka hyppäsivät yhtä aikaa pilven reunalta Oulankaan. Kauan aikaa ne saivat katsella ympärilleen kidetovereidensa samaa matkaa ennen kuin matka päättyi turvallisesti kallion kielekkeelle. Siinä ystävykset viettivät hiljaisen ja pitkän talven nukkuen pehmeällä lumivuoteellaan.
Sitten koitti kevät. Aurinko lämmitti punaisen kallion rosoista pintaa. Alhaalla kuului yhä lisääntyvää kohinaa. Mitä tuolla oikein tapahtuu tuumasivat kidekaverit keskenään? Tämä on se aika vuodesta, kun meidän on pakko lähteä liikkeelle, totesi toinen kavereista pitäen viimeisillä voimillaan tiukasti kiinni kalliosta. Niiden kaverit kaikkialla ympärillä muuttuivat yhtä äkkiä toiseen olomuotoon, kirkkaiksi pisaroiksi, ja niiden ote herposi kallion kielekkeestä, kun ne putoilivat kuohuihin. Otetaan taas toisistamme kiinni ja muututaan yhdessä pisaroiksi ja hypätään mekin noihin valtaviin pyörteisiin. Tästä tulee hauska seikkailu. Päästään sitten ulkomaille asti. Sitten kesällä me noustaan taas yläilmoihin, kun aurinko lämmittää selkäämme ja muutumme höyryksi. Toivottavasti tiemme eivät eroa, kun sitten sateena laskeudumme, ties minne. Hei, hei! Nyt sitä taas mennään ...
4 kommenttia:
Kuvat ovat uskoakseni Kiutakönkäältä ellen pahasti erehdy? Sinne olisi joskus mukava mennä retkelle kolmannenkin kerran, joskus kun sopiva tilaisuus ilmaantuu :-)
t. Katariina
Arvasit oikein! Kuvat ovat Kiutakönkäältä! Tervetuloa Kuusamoon!
No, johan minä aattelin, etten voi noista maisemista erehtyä :-) :-)
Kiitos, katsellaan koska voi reissata.
t. Katariina
Jumalan virta on vettä täynnä!
Lähetä kommentti