tiistai 16. elokuuta 2022

Kallisarvoinen helmi

"Vielä taivasten valtakunta on kuin kauppias, joka etsi kauniita helmiä. Kun hän löysi yhden kallisarvoisen helmen, hän meni ja myi kaiken, mitä hänellä oli, ja osti sen" (Matt. 13:45,46). Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi. Hän oli kaunis ja kallisarvoinen helmi Jumalan puutarhassa. Paholainen katseli tuon helmen kauneutta ja kirkkautta ja alkoi himoita sitä itselleen. Hän teki ovelan ja viekkaan suunnitelman ja päätti varastaa tämän helmen Jumalalta itselleen. Langenneen enkelin, Lusiferin, suunnitelma onnistui. Hän sai saaliikseen kauniin maan, joka loisti kuin helmi ja sen asukkaan, ihmisen, helmen, jonka kirkkaus katosi, niin kuin oli kadonnut myös Lusiferin kirkkaus, joka oli noussut kapinaan Jumalaa vastaan. Jumala tiesi helmen arvon ja päätti pelastaa sen takaisin itselleen. Hän lähetti oman Poikansa, Jeesuksen, "etsimään ja pelastamaan sitä, mikä on kadonnut" (Luuk. 19:10). Jeesus on vertauksen kauppias, joka löysi kadonneen kallisarvoisen helmen ja osti sen verensä hinnalla. Hinta oli suuri, sillä hän joutui luopumaan kaikesta, mitä hänellä oli Isän luona. "Tiedättehän, että teitä ei ole lunastettu isiltä perimästänne turhasta vaelluksesta katoavilla aarteilla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, kuin virheettömän ja tahrattoman Karitsan, kalliilla verellä" (1. Piet. 1:18-19). Jokainen meistä on kallisarvoinen helmi, jonka arvo on mittaamaton. Meistä on maksettu kallis hinta. Jeesus on myös meille kallisarvoinen helmi, jonka löydämme, kun tulemme hänen tykönsä. Meidänkin on luovuttava kaikesta mikä sitoo meidät maailmaan voittaaksemme Kristuksessa iankaikkisen elämän, paikan kirkkaana helmenä Jumalan kirkkauden valtakunnassa. Kiitos Jumalalle hänen sanomattoman suuresta lahjastaan!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Leena Rundgren: Amen!