Jeesuksen ensimmäisen tulemisen aikana Israel odotti maallista Messiasta, joka vapauttaisi Israelin Rooman vallasta. Samalla tavalla Jeesuksen toisen tulemisen aikana odotetaan maallista Messiasta, joka perustaisi 1000-vuoden rauhan valtakunnan maan päälle. Monille tulee olemaan suuri pettymys, kun tällaista valtakuntaa ei tulla koskaan perustamaan. Maa joutuu pimeään ja tyhjään kaaoksen tilaan tuhanneksi vuodeksi.
"- Minä katselin maata - se oli autio ja tyhjä, ja taivasta - sen valo oli sammunut. Minä katselin vuoria - ne järkkyivät, ja kaikki kukkulat vapisivat. Minä katselin ympärilleni - ei ollut yhtään ihmistä, taivaan linnutkin olivat lentäneet pois. Minä katselin puutarhaa - se oli palkkää aavikkoa, kaupungit oli revitty maahan. Tämän kaiken oli saanut aikaan Herran hehkuva viha. Näin sanoo Herra: - Koko maa tulee autioksi. Miksi en tekisi siitä loppua? Siksi maa valittaa ja taivas pimenee surusta. Mutta minkä olen päättänyt ja tuonut julki, siinä pysyn eikä mieleni muutu." (Jer. 4:23-28.)
Ennen maan autioitumista uskovat kuolleet on herätetty ensimmäisessä ylösnousemuksessa ja temmattu Herraa vastaan yläilmoihin ja elossa olleet uskovat ovat kirkastettu ja temmattu myös Herraa vastaan yläilmoihin. Kaikki Jeesuksessa pelastetut on viety turvaan taivaaseen!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti