maanantai 19. toukokuuta 2025
Kajaani, Sotkamo ja Iisalmi
Lähdimme Kuusamosta 9.5.2025 Kajaaniin. Minulla oli srk-vierailu Kajaanissa sapattina 10.5.2025. Tämä sapatti oli minulle 50-vuotisjuhlapäivä, siitä kun minut kastettiin Lohjan Adventtikirkossa. Sain silloin elämäni ensimmäisen ruusun. Pidin Kajaanissa Raamatuntutkistelun, saarnan ja lastenkertomuksen. Kongolaiset lauloivat kauniisti. Venäläinen Artem oli mukana. Se oli minulle suuri ilo. Hän on kotiutunut hyvin Kajaanin adventtiseurakuntaan. Hän sai Helsingistä kesätöitä ja käy nyt Helsingin Adventtikirkossa. Hänellä on hyvä kontakti adventisteihin siellä. Iloitsen siitä kovasti. 10.5. klo 15 saavuimme Katinkultaan. Viikko 20 on meidän lomaviikkomme siellä. Tapasin n.20:ltä paikkakunnalta ihmisiä. Monia tuttuja oli tullut lomalle, koska heillä oli samaan aikaan loma kuin meilläkin. Olen tutustunut moniin ihmisiin neljän vuoden aikana. Pekka on eräs heistä. Hänen kanssaan olen keskustellut paljon uskon asioista. Nyt hän pyysi minua siunaamaan äitinsä, kun hänestä aika jättää. Muistisairaus on heikentänyt hänen äitinsä terveyttä huomattavasti. Pekka arveli, ettei hänen äitinsä näe enää tulevaa joulua. Herra tietää elämämme päivät. Tapasin myös Ikalin, joka on opiskellut adventistien yliopistossa ja työskennellyt Keniassa, adventistien sairaalassa. Annoin hänelle ja Pekalle pienen lähetysradion. Meidän linnunpöntöissä oli elämää. Talitinttipariskunta oli toisessa pöntössä ja kirjosieppopariskunta toisessa. Sain nähdä reviiritaistelun näistä pöntöistä. Viikko vierähti nopeasti saunoissa ja vesihoidoissa. Perjantaina lähdimme Iisalmeen. Meillä oli srk-vierailu Iisalmen adventtikirkossa 17.5.2025. Meidät otettiin oikein lämpimästi vastaan. Raamatuntutkistelun saarnan ja lastenkertomuksen lisäksi lauloimme Annen kanssa yhden laulun. Kirkon jälkeen Anita vei meidät kesämökille ja tarjosi siellä hyvän aterian ja savusaunan. Mökki sijaitsi monen mutkan takana n. 60 km:n päässä Iisalmesta Kajaaniin päin. Mökki oli keskellä luontoa ihanan rauhallisella paikalla. Kiitos, Anita hyvästä huolenpidosta koko vierailun ajan. Iisalmeen oli tullut kaunis kevät. Puissa viheriöi ja kukkia oli noussut maasta. Matka oli virkistävä ja antoisa kaikin puolin. Pääsimme Kuusamoon sapatti-iltana klo 23.15. Nyt ollaan taas kotona! Kiitos Herralle matkan varjeluksesta ja kaikista siunauksista, joita saimme. Kiitos kaikille, jotka tapasimme. Muutamat sanoivat tulevansa Kuusamoon ja syömään Maailman pohjoisimpaan vegaaniravintolaan, Karpaloon. Tervetuloa! Nähdään!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti