tiistai 11. elokuuta 2020
Autiomaa on Jumalan luokkahuone oppilailleen!
Viime yönä näin seuraavanlaisen oudon unen:
Näin kallioon hakatun rakennuksen. Se oli melko suuri rakennus. En tiedä, oliko se jokin temppeli. Tuli mieleen traktaatti, jonka nimenä on: "Kallioon hakattu! Ajattelin, että tämän rakennuksen voisi hankkia kokoustilaksi. Olin järjestämässä jotakin hengellistä juhlaa tähän rakennukseen. Minulla oli kiire saada kaikki valmiiksi ennen vieraiden tuloa. Sanoin jollekin, että nyt minun pitää mennä suihkuun. Menin rakennuksen alakertaan. Mennessäni sinne, aloin kuulla käytävällä laulua. Laulusta jäi mieleen vain yksi erikoinen ja lyhyt ajatus: "Uni tuli ja yksin jäin". Jäin tuota ajatusta pohtimaan. Viittaisiko unen tuleminen puolisoni tai jonkun muun ihmisen kuolemaan ja yksin jääminen minun tai jonkun muun ihmisen leskeksi tulemiseen. Toivottavasti ei kuitenkaan näin synkkiä asioita! Ehkä unella oli sittenkin joku valoisampi merkitys. Tai oliko merkitystä ollenkaan? Unia tulee ja menee monista syistä, alitajunnan työskennellessä yöllä sitä, mitä aivoihin on ladattu valveilla ollessa. Unet voivat purkaa aivoihin syötettyjä ajatuksia ja palauttaa aivotoiminnan tasapaino terveeseen tilaan. Painajaiset voivat tulla tiedostamattomista peloistamme. Sanonnalla: Jos illalla pakkaa, niin yöllä matkustaa, tarkoitetaan iltasyömistä ja siitä johtuvia sekavia unia.
Raamatussa on monia kertomuksia unista, joiden kautta Jumala puhui ja ilmoitti asioita etukäteen. Nämä unet olivat Jumalan antamia ja niiden selitykset myös tulivat Jumalalta. Jumala tuntee meidät ihmiset hyvin ja hän tietää, millä tavalla hän meille puhuu. Varmaan kaikkein tärkein ja selvin tapa puhua meille on Raamatun sana. Raamattu on Jumalan puhetta meille. Siihen voi aina luottaa. Pyhä Henki selittää ja opettaa meitä, kun pyydämme hänen apuaan ymmärtämään sanaa.
Autiomaalla ja puhumisella on hepreakielessä yhteys. Jumala puhuu meille autiomaassa. Israelin kansa vietiin autiomaahan, jossa Jumala puhui heille tärkeitä asioita. Jeesuksen julkisen toiminnan alkaessa Pyhä Henki vei Jeesuksen autiomaahan, jossa hän valmistautui tehtäväänsä. Mooseksen elämään liittyi ainakin 80 vuotta autiomaaelämää. Autiomaa on kuin luokkahuone, jonne Jumala vie oppilaansa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Sain tiistaina 11.8.2020 tekstiviestin, jossa kerrottiin ystävämme kuolemasta. Hän nukkui pois 11.8.2020. Tätäkö se uni sitten tarkoitti?
Lähetä kommentti