maanantai 31. tammikuuta 2022
Kotkan poika
Luin pastori Pekka Tähden omaelämäkerran, Kotkan poika, 29.1.2022. "Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa. (Room. 8:28).
Tässä kirjassa Pekka Tähti kertoo vaiherikkaasta elämästään. Elämäntyönsä hän on tehnyt Suomen Adventtikirkon palveluksessa. Pekka tunnetaan nuorisomiehenä, jaostomiehenä ja lähetystyöntekijänä sekä kirjoittamistaan artikkeleista. Suomen lisäksi hän on ollut työssä Ruotsissa, Albaniassa ja Sri Lankassa. Pekka usklataa kertoa avoimesti ja rohkeasti iloistaan ja suruistaan, onnistumisistaan ja myös epäonnistumisistaan. Hän tekee sen totuudenmukaisesti. Kirjan sivuilta löytyy se usko, joka kaikissa hänen elämänvaiheissaan on kantanut häntä ja auttanut vaikeimpinakin hetkinä, lapsuuden loukkaantumisissa, hurjissa auto-onnettomuuksissa, opiskelussa ja työssä epäonnistumisissa, asunnon menettämisissä, avioerossa sairauksissa, läheisten kuoleman yhteydessä. Tuntuu uskomattomalta, että kaikissa näissä koettelemuksissa hän ei katkeroidu, hänen luottamuksensa Jumalaa kohtaan vain kasvaa. Se kertoo siitä, että Jumala pystyy kääntämään kaikki parhain päin ja antamaan elämäämme todellisen ilon." Näin kirjoitetaan kirjan takakannessa, jossa esitellään kirjan sisältöä. Kirjan kanssa tein maailmanympärysmatkan Pekan ja Ritvan kanssa. Suosittelen kirjaa luettavaksi!
maanantai 27. joulukuuta 2021
Pako Helvetistä
Luin kirjan: Masaji Ishikawa Pako Helvetistä - Kohtalona Pohjois-Korea
Jospa Masaji Ishikawalle avautuisi vielä taivas. Herra katso kärsivien puoleen ja lähetä heille apusi ja anna toivo paremmasta elämästä sinun valtakunnassasi!
perjantai 24. joulukuuta 2021
lauantai 19. kesäkuuta 2021
METSÄTÄHTI Trientalis europaea
METSÄTÄHTI Trientalis europaea Runoni 19.6.2021
Kukka pieni hentoinen, selkeä, puhtaan valkoinen.
Ruusukkeesi tähtimäinen, usein yksinäinen, terälehtiä setsemän.
Havumetsän kaunis tähtönen, katsojien ilo täydellinen.
Terälehdet nuo soikean suikeat, muodoltaan ehytlaitaiset, kauneuden tuo.
Kukka pieni nousta voit, rohkeasti, ylös korven maasta sekä karjaeläinten haasta.
Valoa loistat kesäyössä, metsäpolut kaunistat.
Retkeilijät kun astelee, kaikki he sua ihailee.
Metsätähti ystäväin, sinut tunsin varhain.
Lapsuudessani olit jo kukkasuosikkini parhain.
Aina, kun mä sinut nään, mieleni ei jää pimeään.
Annat tunteen iloisen, lämpöisen ja kotoisen!
Kiitos Herralle, kun olet saanut uuden elämän! Voimia sinulle ja kaikkea hyvää tuleville päiville!
torstai 17. kesäkuuta 2021
maanantai 14. kesäkuuta 2021
METSÄTÄHTI
Kukka pieni hentoinen, selkeä, puhtaan valkoinen. Havumetsän kaunis tähtönen, katsojien ilo. Valoa loistat kesäyössä, metsäpolut kaunistat. Retkeilijät kun astelee, kaikki he sua ihailee. Metsätähti ystäväin, sinut tunsin varhain. Lapsuudessani olit jo kukkasuosikkini parhain. Aina, kun mä sinut nään, mieleni ei jää pimeään. Annat tunteen iloisen, lämpöisen ja kotoisen!
torstai 20. toukokuuta 2021
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



