sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Tahdotko tulla terveeksi?

"Jeesus kulki kaikkialla Galileassa. Hän opetti synagoogissa, julisti valtakunnan evankeliumia ja paransi kaikenlaisia tauteja ja vaivoja, joita kansassa oli. Hänen maineensa levisi koko Syyriaan. Hänen luokseen tuotiin kaikki sairaat - monenlaisten tautien ja kipujen vaivaamat, pahojen henkien riivaamat, kuunvaihetautiset ja halvaantuneet - hän paransi heidät. Ja suuret kansanjoukot Galileasta, Dekapoliista, Jerusalemista, Juudeasta ja Jordanin toiselta puolelta seurasivat häntä." (Matt. 4:23-25.)

Jeesus käytti enemmän aikaa sairaiden parantamiseen kuin saarnaamiseen. Mitkään taudit eivät olleet Jeesukselle liian vaikeita parantaa. Sairaita nähdessään Jeesuksen tuli heitä sääli ja kun he tulivat hänen luokseen apua etsimään, Jeesus kosketti heitä parantavalla kädellään ja sairaat paranivat hetkessä. Oletko sinä tällä hetkellä jollakin tavoin sairas, sisäisesti tai ulkoisesti? Onko sinulla sisäisiä kipuja, haavoja, traumoja tai ongelmia, joille et oikein osaa tehdä mitään? Kenties toivot ja odotat paranemisihmettä! Toivot, että joku tulisi sinun luoksesi, panisi kätensä sinun päällesi ja rukoilisi sinun puolestasi, että parantuisit.

Taudit, vaivat ja kivut tuovat pahaa oloa ruumiiseen, mieleen ja henkeen. Kukaan ihminen ei halua olla sairas. Haluamme olla terveitä ja elinvoimaisia, onnellisia ja tyytyväisiä elämäämme. Sairaus ja kuolema tulivat synnin seurauksena maailmaan. Olen kuullut monien ihmisten kysyvän, että mitä pahaa he ovat tehneet, kun heitä näin koetellaan tai rangaistaan, esimerkiksi sairaudella? Syyllisyys pahentaa potilaan sairauden tilaa entisestään.  He ovat kuin kierteessä sairautensa kanssa.

Jeesus on kantanut syntimme ja sairautemme kuollessaan ristillä. Jeesus itse on meidän lääkkeemme sairauteemme. Hänessä me saamme omistaa syntiemme anteeksiannon, parantumisen, eheytymisen ja terveyden. Jeesus antaa meille myös viisautta ja voimaa toimia elämässämme niin, että elämme sopusoinnussa luonnon lakien kanssa. Meidän on ymmärrettävä, että valinnoillamme on aina seurauksensa. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Tämä on totta kaikkien kohdalla.

"Poikani, tarkkaa minun puhettani, kallista korvasi sanoilleni. Älkööt ne väistykö silmistäsi, varjele niitä sedämesi sisimmässä, sillä ne ovat elämä sille, joka ne löytää, ja lääke koko hänen ruumiilleen. Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee." (San. 4:20-23.)

Tahdotko tulla terveeksi? Tämä on Jeesuksen kysymys sinulle tänään. Siinä on kaksi ajatusta: tuleminen ja terveys. Tahdotko tulla Jeesuksen luo? Tämä ajatus on kysymyksen tärkein osa. Kun tulemme hänen luokseen, niin saamme kokonaisvaltaisen terveyden hänessä. Saamme myös voiman elää sairautemme kanssa, jos sitä ei jostain syystä paranneta tässä ajassa. Taivaassa ja uudessa maassa ei ole sairautta eikä kuolemaa, eikä myöskään kyyneleitä minkään pahan tähden.

Ei kommentteja: