Roomalaiskirjeen luvut 4 ja 5 ovat uskonvanhurskauttamisen perusjulistuksen selitystä. Aihe on tärkeä ja ajankohtainen jokaiselle ihmiselle, kaikkina aikoina. Se on pelastuskysymys, joka ei saa milloinkaan unohtua, kadota eikä tulla väärin ymmärretyksi. Tämä sanoma on evankeliumin ydin. Saarnaajien velvollisuus on saarnata siitä, niin, ettei Kristus hautaudu ihmisviisauden ja sivuasioiden varjoon ja synnin pimeyteen.
Jos vanhurskauden armo katoaa elämästä,
silloin katoaa kaikki muukin.
Syntisen ihmisen vanhurskauttaminen on täynnä
Jumalan rakkautta ja armoa. Vanhurskauden armo elämässä on parasta, mitä
ihminen voi tässä elämässä saada. Sitä ei voi ostaa eikä myydä, ei ansaita
hyvillä teoilla. Kukaan ihminen ei voi sitä toiselle antaa, eikä toiselta
varastaa.
Vanhurskauden armo saadaan sillä
hetkellä, kun ihminen kokee uudestisyntymisen. Uudestisyntynyt Jumalan lapsi
puetaan Kristuksen vanhurskauteen, jonka puhtautta ihminen ei voi omilla ansioillaan
lisätä eikä valkaista.
Syntinsä anteeksi saanut ja Kristuksen
vanhurskauteen puettu Jumalan lapsi on autuas ja siunattu. Hänen sydämessään on
Pyhän Hengen rakkauden sinetti. Tämä
sinetti ei ole ulkoinen ja näkyvä merkki. Ei ihmisen tai minkään järjestön
leima tai suositus. Se on Pyhän Hengen työ ja Kristuksen asuminen meissä. Siellä,
missä uskon kautta vanhurskauttamisen sanoma on ymmärretty ja vastaanotettu, siellä vaikuttaa Kristuksen
henki ja näkyy Hengen hedelmä.
Paavali kuvaa Roomalaiskirjeen
neljännessä luvussa uskonvanhurskautta Aabrahamin elämän kautta, joka kuvaa uskosta
vanhurskautettua ihmistä.
”Kaikkina aikoina on suuri totuus, uskon
kautta tapahtuvasta vanhurskautuksesta ollut voimakkaana majakkana ohjaamassa
katuvia syntisiä elämän tielle. Juuri tämä valo hälvensi sen pimeyden, joka
verhosi Lutherin mieltä, ja paljasti hänelle, että Kristuksen veri kykeni
puhdistamaan synnistä. Tuo sama valo on ohjannut tuhansia synnin raskauttamia
sieluja todelliselle armahduksen ja rauhan lähteelle. Rooman seurakunnalle
kirjoitetusta kirjeestä on jokaisella kristityllä aihetta kiittää Jumalaa.” (A
& O 6 s. 258.)
Roomalaiskirjeen neljännessä luvussa tulee hyvin esille, että vanhurskaus saadaan uskosta, ei tekojen, ympärileikkauksen eikä lain kautta.
Aabrahamia kutsutaan uskovien kantaisäksi.
Room. 4:1-8 (Lue)
Juutalaiset pitivät ylistettyä
kantaisäänsä, Aabrahamia, täydellisen lain täyttämisen esimerkkinä, vaikka hän
elikin jo ennen kuin laki annettiin kirjoitetussa muodossa Siinailla. Paavali
osoittaa tässä, että Aabrahamin vanhurskaus oli vanhurskautta uskon kautta.
Aabraham ei saavuttanut mitään ”lihan kautta” eli sen kautta, mitä hän itse oli
tai mitä hän itse teki. Aabraham ei ansainnut vanhurskautta, vaan sai sen uskon
kautta lahjana, armosta Jumalalta.
Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin
hänelle vanhurskaudeksi. Uskoa Jumalaa ja uskoa Jumalaan ovat kaksi eri asiaa.
Jumalan olemassaoloon uskominen on kyllä hyvä asia tänä päivänä, kun hänen
olemassaolonsa niin monet kieltävät, mutta Jumalan sanaan uskominen ja sen
vastaanottaminen uskossa synnyttää ihmisen uudesti ja tuo vanhurskauden armon
elämään todellisena elämää muuttavana voimana ja lahjana, joka kantaa heikon
ihmisen perille asti luvattuun maahan, Uuteen Jerusalemiin, iankaikkiseen
elämään.
Usko, joka vastaanottaa vanhurskauden ei
ole koskaan meidän tekomme, se on aina Jumalan teko meissä. Usko ei ollut Aabrahamin
hyvä teko. Usko on tekojen vastakohta.
”Samoin Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä,
jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja: ”Autuaat ne, joiden rikokset on
anteeksi annettu ja joiden synnit on peitetty! Autuas se mies, jolle Herra ei
lue syntiä!”
Daavid puhuu tässä omasta
kokemuksestaan. Vanhurskauttaminen
armosta uskon kautta antoi hänelle uuden elämän. Tämä valtava Jumalan lahja on tarjolla
kaikille ihmisille.
Room. 4:9-12 (Lue)
Aabrahamin usko
luettiin hänelle vanhurskaudeksi. Se ei tapahtunut ympäileikkauksen liiton kautta. Aabraham oli tullut uskosta vanhurskaaksi jo ainakin 14
vuotta ennen kuin hänet ympärileikattiin. Vanhurskauttaminen tapahtuu uskosta,
ei uskonnollisten menojen ja rituaalien avulla, vaikka ne olisivat kuinka kauniita ja yleviä tahansa.
Room. 4:13-16 (Lue)
Ympärileikkauksen liitto ei ollut Aabrahamin vanhurskauttamisen perustana eikä laki, joka annettiin 430
vuotta Aabrahamia myöhemmin Siinailla. Jos laki vanhurskauttaisi meidät, niin usko olisi merkityksetön. Laki, armo, usko ja lupaus pitää nähdä oikeassa valossa
vanhurskauttamiseen nähden, muuten ajaudutaan harhaan.
Eikö ole ihmeellistä, että usko ei
voi tuoda Jumalan eteen mitään ansioita, mutta sen kautta saadaan kuitenkin kaikki, mitä tarvitsemme iankaikkisen elämän saavuttamiseksi Jeesuksen kautta.
Room. 4:17-25 (Lue)
Paavali puhuu tässä Aabrahamista
uskovien isänä. Meillä on kaksi kantaisää Aadam ja Aabraham. Aadam on
kantaisämme lihan mukaan ja Aabraham uskon hengen mukaan.
Aabrahamin kyselemätön kuuliaisuus on
koko Raamatun vaikuttavampia todistuksia uskosta. Hän luopui kodistaan,
suvustaan, synnyinmaastaan ja lähti matkaan uskossa päämäärää tuntematta
seuratakseen vain Jumalan johdatusta. Ajatelkaa miten vahvoja ovat kodin,
perheen, sukulaisten ja synnyinmaan siteet. Aabraham oli Jumalan ystävä ja
onnellisin paikka oli siellä missä Jumala halusi hänen olevan.
Aabrahamin elämän kantavana voimana oli
Jumalan hänelle antama lupaus ja Hän itse, joka oli lupauksen antaja. Perillisestä annettu lupaus täytti
Aabrahamin sydämen ja antoi hänelle toivon vaeltaa Jumalan kanssa uskossa. Vaikka hänellä ei ollut ulkonaisia merkkejä
lupauksen toteutumisesta Abraham uskoi siitä huolimatta siemeneen, jossa kaikki
kansat tulevat siunatuiksi. ”Aabraham toivoi, vaikka ei toivoa ollut.” (Room.
4:18.) Hän sai valoa ja tiedon siitä, että tuleva siemen olisi Kristus. Uskon
silmin, hän sai katsella parempaa, tulevaa maailmaa.
”Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen,
kun hänet kutsuttiin lähtemään siihen maahan, joka hänen oli määrä saada
perinnöksi. Hän lähti tietämättä, minne saapuisi. Uskossa hän eli muukalaisena
lupauksen maassa niin kuin vieraassa maassa. Hän asui teltoissa Iisakin ja
Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä. Aabraham näet odotti
sitä kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka suunnittelija, ja rakentaja on
Jumala.” (Hepr. 11:8-10.)
Kaikilla Jumalan lupauksilla on
ihmeellinen voima pelastaa meidät ja pitää meidät Kristuksessa. Jumalan lupausten kautta pääsemme osallisiksi jumalallisesta luonnosta ja pelastumme turmeluksesta, jonka keskellä elämme. Hänen
vanhurskautensa viitan alla on ihmisen hyvä olla, ei Jumalan vihan alla,
vaan hänen armonsa ja rakkautensa sylissä.
Syntinsä tunnustanut tuhlaajapoika ei
pelännyt isän vihaa hänen viittansa alla, vaan tunsi isänsä rakkauden ja hänen
armonsa. Anteeksiantamuksen ja hyväksytyksi tulemisen tietoisuus uudisti hänen
elämänsä. Isän rakkaus veti hänet parannuksen tielle.
Näin tapahtuu meillekin, kun opimme kokemuksesta tuntemaan Taivaan Isän hyvyyden, rakkauden ja armon.
Roomalaiskirjeen viidessä luvussa
Paavali kuvaa vanhurskauttamisen seurauksia.
Room. 5:1-11 (Lue.)
Vanhurskaaksi tuleminen on paljon
enemmän kuin armahdetuksi tuleminen, se on enemmän kuin vapaaksi pääseminen. Vanhurskauttamisen välitön seuraus on
rauha Jumalan kanssa. Saamme kokea sen, ettei Jumala vihaa meitä, vaan suojelee meitä paholaisen vihalta, vainolta ja juonilta. Rauha Jumalassa säilyy koetuksissakin.
Sovituksen tuoma rauha on enemmän kuin osaamme ymmärtää ja käsittää. Se ei koske vain tätä aikaa, vaan myös ikuisuutta ja koko maailmainkaikkeutta. Rauha on loppumaton. Raamatullisessa mielessä rauha tarkoittaa
eheyttä ja ja kaikkinaista hyvää.
"Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon" (Joh. 14:27).
Heprealainen rauhaa tarkoittava sana "shalom", on paljon syvällisempi ilmaisu rauhan syvyydestä kuin meidän sanamme. Ihminen on fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja hengellinen olento. "Shalom" - rauha ulottuu kaikille näille alueille. Se aivan kuin avaa sydämemme ja tekee siellä tilaa Jeesukselle. Jeesus antaa oman rauhansa meille. Hänellä on siihen oikeus, koska hän on rauhan ruhtinas ja hän on antanut rauhan uhrin, sovittanut syntimme ja solminut kanssamme rauhan liiton. "Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi". Jeesuksen antama rauha ulottuu joka taholle. Sydämeemme, kotiimme, ystävien ja vihollisten kesken, kaikkiin kipeisiin ihmissuhteisiimme. Se ei ole vain ulkonaista vaan sisäinen tila. Eheys, tasapaino, terveys, lepo, kaikinpuolinen onni, menestys, turvallisuus jne. Jeesuksen antama rauha parantaa ja eheyttää rikkinäisen ihmisen ja palauttaa sen yhteyden, joka ihmisellä oli ennen syntiinlankeemusta Jumalan, oman itsensä, toistensa ja koko luomakunnan kanssa. Rauha kumpuaa oikeasta jumalasuhteesta. Sana ja rukous vahvistavat sitä päivittäin. "Jumalattomilla ei ole rauhaa". Rikki revitty maailma ei anna tätä rauhaa. Se antaa ahdistuksen, repii rikki ja hajottaa ihmisen sisäisen ja ulkoisen maailman. Murhe ja pelko ovat raskaita tunteita kannettavaksi. Syyllisyys ja sisäinen riittämättömyys saavat aikaan sen, että ihminen tuntee itsensä levottomaksi kulkijaksi ja menettää rohkeuden elämään.
Vanhurskauttamisen
siunaukset ovat usko rakastavaan hyvään Jumalaan. Rauha, joka
ylittää yli ymmärryksen. Runsas elävä
toivo Jumalan kirkkaudesta uudessa maassa.
Ikuinen
rakkaus, joka saa täyttymyksensä ja jota ei tarvitse enää etsiä, eikä kadottaa.
Tulkaamme
siis ristin juurelle ja tuokaamme hänelle kaikki mikä sydäntämme painaa, myös
toinen toisemme, rukouksessa Jumalan eteen. Jeesus antaa meille oman
vanhurskautensa kaikki ansiot. Hänen rauhansa ja iankaikkisen elämän!
