LOMPAKKONI JÄLLEEN KATEISSA

Torstaina 12.6.2025, kun Leipäkirkko alkoi klo 16 ja etsin lompakkoani antaakseni kolehdin. En löytänyt sitä mistään. Olin täysin varma, että se oli jokin aika sitten vielä taskussani. Nyt sitä ei ollut missään. Tulin hyvin huolestuneeksi. Jouduin sanomaan kuulijoille, että olen nyt vähän hermostunut, koska en löydä lompakkoani mistään. Leipäkirkon jälkeen aloin etsiä lompakkoa Petrin kanssa kaikkialta missä sinä päivänä liikuin. Etsimme metsästä ja niityiltä, jossa keräsin kahden kesätyöntekijän kanssa yrttejä Karpalolle. Etsimme kahteen kertaan jokaisen askeleen, minkä olin ottanut tuona päivänä. Ei jäkeäkään lompakosta. Rukoukset kohosivat taivasta kohti, mutta mitään vastausta ja vihjettä ei tullut. Etsinnässä kului kolme ja puoli tuntia. Asia vaivasi minua koko illan nukkumaan menoon asti. Lupasin Herralle antaa kaikki lompakossa olevat rahat huomenna sapattina kolehtiin, jos löydän sen. Ajattelin huolestuneena sitä työmäärää, joka menee hankkiessani uudet kortit, jotka lomakossa olivat kadonneet. Kaikki tulee maksamaan paljon ja en edes muista kaikkia niitä kortteja, jotka lompakossa oli. Näin yöllä unta, että lompakko löytyi. Aamulla, kun heräsin, Anne kysyi, että näinkö lapun, jonka hän oli illalla kirjoittanut nenäni alle. En ollut huomannut sitä. Viestissä luki, että lompakon oli ottanut eräs Karpalon asiakas. Risto oli luullut sitä omakseen. Hän oli mennyt Karpalosta kauppaan ja ostanut ruokaa ja maksanut kassalla lompakossa olleella käteisellä. Vasta kotonaan hän oli huomannut, että lompakko on vieras. Hän tutki lompakkoa tarkemmin ja löysi ajokorttini ja siitä nimeni. Hän soitti numerotiedusteluun ja sai puhelinnumeroni. Olin jo nukkumassa sikeästi, kun puhelin soi, mutta Anne oli hereillä ja kuuli iloisen uutisen ensimmäisenä ja kirjoitti siitä lapulle, josta tieto saavutti minut aamulla. Menin annettuun osoitteeseen tpaamaan Ristoa. Hän oli juuri suihkussa. Meni tovi ja sain lompakon ja kuulin selityksen sen katoamisesta. Risto antoi käyttämänsä rahan. Kiitin häntä kovasti ja annoin pienen lahjan lompakon palauttamisesta ja rehellisyydestä. Olin jo autossa, kun Risto tuli luokseni ja alkoi kysellä seurakunnastani. Menin takaisin hänen kotiinsa ja vastasin kaikkiin hänen kysymyksiinsä. Ristolla oli murheellinen tarina kerrottavana hyljätyksi tulemisesta. Minut valtasi sääli häntä kohtaan. Rukoilin hartaasti hänen puolestaan. Hän oli sairas ja niin kovin yksinäinen. Risto esitteli minulle tekemiään huonekaluja, maalaamiaan tauluja, postimerkkikokoelmiaan, jääkiekon pelaajien ja jalkapallon pelaajien kortteja, sellaisia, joita pikkupojat keräilevät. Sanoin hänelle, että pokani kaksospojat keräävät näitä kortteja. Hän sanoi, että tuo heidät tänne katsomaan näitä kortteja. Teimme sopimuksen vierailusta. Kysyin hänen ammattiaan, hän sanoi olevansa studiomuusikko. Hänellä oli äitinsä hautajaiset tänään perjantaina klo 14. Hän sanoi soittavansa äitinsä hautajaisissa. Hän soitti minulle malliksi. Sitten tapahtui vielä yksi suuri ihme, jota hämmästyin. Risto vei minut ulkovarastoon, jossa roikkui hengareissa monia uusia hääpukuja. Kysyin häneltä, että mistä ne olivat peräisin? Hän sanoi, että hän on ne tehnyt. Hän myy niitä. Ne olivat siistejä ja kauniista valkoisesta kankaasta tehtyjä. Olin kyllä hämmästynyt tämän miehen monilahjakkuudesta. Kysyin, haluaisiko hän tulla huomenna kirkkoon? Kyllä hän haluaisi. Ajattelen nyt, ettei ollut sattuma, että juri hän otti vahingossa lomapakkoni. En olisi kenties koskaan tavannut Ristoa ja saanut tietää hänestä mitään. Herran tiet ovat ihmeelliset. Tästä päivästä tuli oikea seikkailu! Kiitos Herralle!