maanantai 4. helmikuuta 2013

Jeesuksen nimi huulilla ei auta, jos sydän kulkee laittomuuden teitä!

"Julistakaa kanssani Herran suuruutta, korottakaamme yhdessä hänen nimeään." (Ps. 34:4.)

Tämä kehotus löytyy "Pelastuneen kiitoslaulusta". Kun ihminen kokee ihmeellisen pelastumisen, niin siitä seuraavan ilon hän haluaa jakaa toisten ihmisten kanssa. Daavid joutui tilanteeseen, jossa hän esiintyi mielipuolena, selviytyäkseen vihollisensa, Abimelekin, käsistä. Me emme tiedä kuinka monta kertaa Herra on vapauttanut meidät vihollisen käsistä. Herran suuruus ja hänen nimensä voima ylittävät ymmärryksemme.

"Hänestä on tullut niin paljon enkeleitä suurempi kuin hänen perimänsä nimi on heidän nimeään jalompi". (Hepr. 1:4.)

"Eikä ole pelastusta kenessäkään toisessa, sillä ei ole taivaan alla ihmisille annettu muuta nimeä, jossa meidän tulisi pelastua". (Ap.t. 4:12.)

Jeesuksen nimi edustaa auktoriteettia, jota vihollinen pelkää ja vapisee. Toisaalta vihollinen ja hänen apurinsa voivat myös käyttää Jeesuksen nimeä omien eksytyksiensä peittämiseksi ja ihmisten pettämiseksi.

"Sillä monet tulevat minun nimessäni ja sanovat: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monia." (Matt. 24:5.)
"Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimessäsi profetoineet, sinun nimessäsi ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimessäsi tehneet paljon voimatekoja?' Silloin minä vastaan heille: 'Minä en ole koskaan tuntenut teitä. Menkää pois minun luotani, te laittomuuden tekijät'". (Matt. 7:21-23.)

Jeesuksen nimi huulilla ei auta, jos sydän kulkee laittomuuden teitä.

Ei kommentteja: