keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Kirjoituksiani vuodelta 2008

Nimi: Paavo - 04.12.2008 12:34
Mietin, että olisiko Beetlehemin lastenmurha ollut vältettävissä?
Olivatko itämaan tietäjät niin innokkaita, että Jerusalemiin saavuttuaan he ajattelivat löytävänsä lapsen omin neuvoin, ilman tähden tarkempaa opastusta? Päättelivätkö he, että kuninkaan täytyy ilman muuta syntyä kuninkaan linnassa? Niinpä he marssivat suoraan kuningas Herodeksen palatsiin. Kertomuksen loppu onkin meille tuttu. Beetlehemin poikalapset menettivät henkensä.

Uskon, että tuo tähti oli enkelijoukko, jonka liikettä pystyi seuraamaan tarkasti. Planeetan liikettä ei havaitse niin, että sen liikettä voi seurata tiettyyn kohtaan kartalla.
Seuratessaan tähteä he olivat oikealla tiellä. Kadottaessaan tähden näkyvistään matkaan tuli mutkia. Tähti, jota nyt seuraamme on "kirkas kointähti", Jeesus. Kiinteä katse Häneen, -Jeesuksen seuraaminen, vie meidät perille. Päivittäinen Jeesukselle antauminen on välttämätöntä perillepääsyn kannalta. "Kerran pelastettu, aina pelastettu" ei ole Raamatun oikeaa tulkintaa. Pääsiäisjuhlien yhteydessä Maria ja Joosef kadottivat Jeesuksen läsnäolon kolmeksi päiväksi, koska he luulivat Jeesuksen "automaattisesti " seuraavan heitä. Valvomattomuutemme saattaa tuoda elämäämme paljon tuskaa ja ahdistusta, mutta Jumalan armo ja anteeksiantamus palauttaa yhteyden ja antaa pelastusvarmuuden ilon ja rauhan.

Nimi: Paavo - 30.11.2008 22:12
"Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme"
"- Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel - se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme" (Matt. 1:23). Profeetta Jesaja sanoo, että tämä on merkki Herralta (Jes. 7:14). Jeesuksen elämä, tehtävä ja toiminta oli etukäteen ilmoitettu profeettojen kirjoituksissa. Kuitenkin vain harvat ymmärsivät Jeesuksen ainutlaatuisuuden. Sen, että Jumala tuli keskellemme. Profeetallisen sanan tutkiminen ja ymmärtäminen on tänäänkin hyvin tärkeää. Jeesus tuli maailmaan silloin, kun maailma oli pimeyden vallassa. Hän tulee pian takaisin ja maailma on jälleen pimeyden vallassa. Nyt on aika ottaa lamput esille ja anoa Herralta öljyä astioihin, ettemme joutuisi pimeyteen ja eksyisi matkallamme. "Hänessä oli elämä,ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa". Jeesus on todellinen valo. Hän on tullut luoksemme ja Hän valaisee jokaisen ihmisen. Mikä on se kirkkaus, joka Jeesuksesta loistaa? Se on armo ja totuus, jota Jeesus on täynnä. Jeesus on tuonut meille armon ja totuuden. Kun otamme vastaan Jeesuksen, niin saamme Hänessä armon ja totuuden ja Jumalan kirkkaus valaisee sydämemme. Jos torjumme ja hylkäämme Jeesuksen, niin kadotamme silloin armon ja totuuden ja joudumme pimeyteen. Kauniissa joululaulussa joulun sanoma on kiteytetty näin: "Kiitos sulle, Jeesuksemme, kallis Vapahtajamme, kun sä tulit vieraaksemme, paras joululahjamme. Tullessasi toit sä valon, lahjat rikkaat, runsahat. Autuuden ja anteeks'annon, kaikki taivaan tavarat. Anna, Jeesus, Henkes' valon jälleen loistaa sieluumme, sytytellä uskon palon. Siunaa, Jeesus, joulumme".

Nimi: Paavo - 25.11.2008 21:30
Elämä rakentuu soluista!
Seurat ovat evankelisen työn tehokkaimpia työmuotoja. Niitä tulisi pitää monissa kodeissa. Pienet ryhmät, jotka kokoontuvat kodeissa ja joissa tutkitaan sanaa yhdessä ovat varmasti taivassyntyinen ajatus. Elämä koostuu soluista. Hengelliset solut rakentavat Jumalan valtakuntaa ja auttavat hengellisessä kasvussa kaikkia niitä, jotka niihin osallistuvat. Suurenmoista, että sukumme juurilla Jumalan sanan julistaminen ei ole loppunut vaikka Hautalankorven vakituiset asukkaat ovatkin jo siirtyneet tästä ajasta odottamaan ylösnousemuksen aamua. Siunausta tuleville seuroille! Muistetaan rukouksin!

Ei kommentteja: