tiistai 27. joulukuuta 2011

Ajan leiviskä!

Nimi: Paavo - 06.05.2008 12:26
Ajan leiviskä!
Mikon ajatus ajan olemuksesta inspiroi kirjoittamaan jotakin ajasta. Aika-käsite liitetään hyvin moniin eri tilanteisiin. Kaikki olemme kuulleet esim. seuraavat sanonnat: "Aika parantaa haavat, aika kultaa muistot, kaikella on aikansa, odottavan aika on pitkä, aika on rahaa, aika rientää, juoksee, pysähtyy jne. Aikaa voidaan käyttää väärin. Sitä voidaan varastaa, tuhlata ja tappaa. Raamatussa sana, aika, esiintyy 1079 kertaa. Jumala on antanut meille ajan, armon ajan. Aikamme kuuluu Hänelle ja jokainen hetkemme on Hänen. Se ei ole meidän omaamme. Koko elämämme on Hänen. Velvollisuutemme ja etuoikeutemme on käyttää aikamme Jumalan kunniaksi. Aika on leiviskä, jonka olemme saaneet Jumalalta. Joudumme tekemään siitä kerran tiliä Herrallemme. Aika on arvokas asia. Siihen pitäisi suhtautua kunnioittavasti. Elämä on liian lyhyt hukattavaksi. Ihminen, joka arvostaa aikaa ja käyttää sitä vastuullisesti, saa kokea, että elämä on elämisen arvoista ja hän ei ole syntynyt turhaan, tyhjän pantiksi. Raamatussa on puhuttelevia kokemuksia ja kuvauksia siitä, mihin laiskuus, joutilaisuus ja ajan väärinkäyttö on johtanut ihmiset ja kokonaiset kansat. Meitä kehoitetaan ottamaan "vaari oikeasta hetkestä" (Ef. 5:16). Menetettyä aikaa emme saa takaisin, vaikka kuinka haluaisimme. Mitä voimme tehdä? Voimme ottaa vaarin ajastamme. Voimme rukoilla: "Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen" (Ps. 90:12). Voimme käyttää jäljellä olevan ajan parhaalla mahdollisella tavalla. Yhteistyö Herran kanssa asettaa arvot kohdalleen. Tällä hetkellä minua itseäni puhuttelevat seuraavat Raamatun sanat: "Älkää olko velttoja, olkaa innokkaita, palakoon teissä Hengen tuli, palvelkaa Herraa"; "Tee voimiesi mukaan se mikä tehtävissä on, sillä tuonelassa, jonne olet matkalla, ei ole tekoja, ei ajatuksia, ei tietoa, ei viisautta"; "Muistakaa, että saatte Herralta palkan, osuutenne perinnöstä. Palvelkaa Herraa Kristusta" (Room. 12:11; Saarn. 9:10; Kol. 3:24).

Ei kommentteja: