tiistai 27. joulukuuta 2011

Jumalaan sitoutumisen siunaukset!

Nimi: Paavo - 30.03.2008 14:46
Jumalaan sitoutumisen siunaukset!
"Mutta Ruut sanoi: "Älä pakota minua eroamaaan sinusta ja lähtemään luotasi. Minne sinä menet, sinne minäkin menen, ja minne sinä jäät, sinne minäkin jään. Sinun Jumalasi on minun Jumalani. Missä sinä kuolet, siellä minäkin tahdon kuolla ja sinne minut haudattakoon. Rangaiskoon minua Jumala nyt ja aina, jos muu kuin kuolema erottaa minut sinusta!" (Ruut 1:16,17). Tyypillistä ajallemme on sitoutumattomuus. Ruutin elämä on rohkaiseva esimerkki vahvasta sitoutumisesta. Ruut päätti lujasti seurata Noomia ja hänen Jumalaansa. Mikä sai Ruutin sitoutumaan Noomiin ja hänen Jumalaansa näin perusteellisesti? Raamattu kertoo Noomin vaikeuksista. Noomi menetti miehensä ja kaksi poikaansa. Ihminen oppii tuntemaan Jumalan usein vaikeuksien ja kärsimysten kautta. Ruut oli oppinut tuntemaan todellisen elävän Jumalan kokemusperäisesti, joten epäjumalat eivät häntä enää kiinnostaneet. Hän ymmärsi ettei hänellä olisi toivoa ja tulevaisuutta epäjumalia palvelevan kansansa parissa. Ruutin usko koeteltiin Noomin kehoittaessa häntä palaamaan sukunsa luo. Hänen kälynsä ratkaisu ei muuttanut Ruutin lujaa päätöstä seurata Noomia ja hänen Jumalaansa. Jos Ruutin sitoutuminen olisi liittynyt vain Noomiin, eli ihmiseen, niin hänkin olisi varmaan palannut kälynsä kanssa sukunsa luo. Mutta Ruutin rakkaussuhde Jumalaan oli niin vahva, ettei sitä voinut mikään murtaa. Sitoutunutta sydäntä ei mikään voi erottaa Jumalan rakkaudesta. Lue Room. 8:31-39. Jeesus sanoo: "Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen" (Joh. 17:3). Jumalan tunteminen ja usko häneen auttavat meitä sitoutumaan Jumalaan ja hänen sanaansa. Ruut ei osannut ajatella kuinka tärkeä osa hänellä oli Jumalan pelastussuunnitelmassa. Katso Matt. 1:5. Jokaiselle ihmiselle on varattuna hyvin tärkeä tehtävä Jumalan suunnitelmissa. Kukaan ei ole syntynyt maailmaan vahingossa, vailla tarkoitusta. Taivaan Isän suunnitelma toteutuu, kun ihminen löytää Jeesuksen ja Jumalan armon avulla sitoutuu Kristukseen ja kulkee rukoillen Pyhän Hengen ja sanan johdattamana. Herra etsii meidänkin sukupolvemme keskuudesta Ruutin kaltaisia uskovia. Hänen silmänsä tarkkaavat myös Hautalan sukua. Olemmeko sitoutuneet Herraan? Löytääkö hän uskoa keskuudestamme?

Ei kommentteja: