keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Vuoden 2008 kirjoituksia

Nimi: Paavo - 01.11.2008 23:03
Me olimme myös kirkossa. Kuolema on vieraillut Kuusamossa monessa kodissa. Anne kertoi, että yli 40 hänen asiakkaistaan oli kuollut vuoden aikana. Joukossa oli kaksi naapuriamme. Onni Ketola ja Paavo Ritola.
"Autuaita ja pyhiä ovat ne, jotka pääsevät osallisiksi ensimmäisestä ylösnousemuksesta! Heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he ovat Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat Kristuksen kanssa tuhat vuotta" (Ilm. 20:6).

Nimi: Paavo - 29.10.2008 09:08
Nimrod ja Jumalan armo!
Nimrod oli niinkuin mainitsin edellä Nooan pojan Haamin esikoispojan Kusin poika. Hänestä tuli ensimmäinen mahtava hallitsija maan päälle. Hän oli siis karismaattinen henkilö. Hänestä sanotaan myös, että hän oli suuri metsästäjä Jumalan armosta. Eikö ole ihmeellistä, etä Jumalan armo mainitaan tämän miehen nimen yhteydessä, joka johti kapinallista liikettä. Liikettä, joka uhmasi Jumalan arvovaltaa.

Elämässä voi käydä myös niin, että Jumalan armon hylkääjästä tulee Jumalan tahdon vastustaja, - kapinallinen. Jumalan armon tulee saada vaikuttaa koko elämän ajan.
"Ei riitä, jos kerran sulta sun kasteesi siunatun sain. Mä tarvitsen uutta tulta, uutta armoa matkallain."

Nimi: Paavo - 25.10.2008 22:26
Turmeluksen kierre!
Nooalla oli kolme poikaa Seem, Haam ja Jaafet. Nämä olivat uudet ihmissuvun kantaisät. Jumalan innoittamana Nooa ennusti poikiensa ja heidän jälkeläistensä tulevaisuuden. Seemin ja Jaafetin tulevaisuus näytti valoisammalta kuin Haamin, koska Seem ja Jaafet kunnioittivat isäänsä sekä Jumalan käskyjä. Haam ja hänen jälkeläisensä saivat osakseen kirouksen, koska Haam teki suuren synnin. "Haam, Kanaanin isä, näki isänsä alastomuuden ja kertoi siitä ulkona molemmille veljilleen" --- "Kun Nooa selvisi juopumuksestaan ja sai kuulla, mitä hänen nuorin poikansa oli hänelle tehnyt, hän sanoi: - Kirottu olkoon Kanaan, tulkoon hänestä veljiensä orjienkin orja." Ymmärrän niin, että Haamin synti ei ollut vain hänen isänsä alastomuuden näkeminen vaan hän teki luonnottoman rikoksen harjoittamalla isänsä kanssa homoutta. Tässä on mielestäni vakava varoittava esimerkki myös meidän päiviemme ihmisille. Homous ja lesbous on synti, joka on tuonut maailmaamme kirouksen ja turmeluksen. Sen harjoittaminen ja hyväksyminen ja siunaaminen on tuomittavaa.

Kun uusi ihmissuku lisääntyi myös pahuus lisääntyi. Pian muodostui kaksi joukkoa. Toiset halusivat unohtaa Luojansa ja irrottautua hänen lakinsa pidäkkeistä ja toiset halusivat olla uskollisia Jumalalle ja hänen käskyilleen. Jumalan palvelijoiden opetukset ja elämän asenteet ja elämäntapa alkoivat varmaan ärsyttää niitä, jotka halusivat unohtaa Jumalan. He halusivat varmaankin jättää uskovat ja lähtivät omille teilleen. Oliko niin, että tämän irtioton seurauksena he saapuivat Sinearin lakeudelle, Eufratvirran rantamille ja päättivät rakentaa sinne kaupungin itselleen? Alue oli varmaan kaunista, hedelmällistä ja viljavaa. Kuten Sodoman ja Gomorran alue ennen niiden hävitystä. Kaupunkiinsa he halusivat rakentaa tornin turvatakseen elämän mahdolliselta uudelta vedenpaisumukselta sekä osoittaakseen koko maailmalle suuruutensa, voimansa ja mahtavuutensa. Mikon kirjoituksessa olikin monia tärkeitä asioita, jotka olivat näiden rakentajien mielessä, kun he rakensivat kuuluisaa Baabelin tornia. Jos Jumala ei olisi pysäyttänyt tätä jmalattomuuden liittoutumaa maapallon tila olisi ollut pian samanlainen kuin ennen vedenpaisumusta ja hävitys olisi ollut jälleen ihmiskunnan osana. Kielten sekoitus hajoitti pahan pesäkkeen ja heikensi näin sen vaikutusta maailmassa. Näen tässä maailmassa tilanteen kehittyvän samanlaiseen pisteeseen ja uskon, että Jumalan on pian puututtava voimallisella tavalla elämäämme katkaistakseen pahan kierteen.

Nimi: Paavo - 25.10.2008 05:21
Baabel, Babylon, Babylonia
Baabel on sama kuin Babylon. Se oli muinaisen Babylonian pääkaupunki Eufratin varrella. Se oli maailman vanhimpia kaupunkeja. Sen perustajaksi mainitaan Nimrod. Nooan pojan Haamin pojanpoika. Tähän kaupunkiin rakennettiin torni. Tornin rakentamisella haluttiin lujittaa yhteyttä niin etteivät ihmiset hajaantuisi ympäri maan. Oletko miettinyt miksi ihmiset etsivät yhteyttä ja miksi Jumala ei hyväksynyt tätä pyrkimystä ykseyteen? Mikä siinä oli niin pahaa, että Jumala sekoitti ihmisten kielen niin, että heidän oli pakko hajaantua? Mitä voisimme oppia tästä historiasta?

Kiitos Mikko hyvästä rukoukseen liittyvästä kirjoituksestasi. Rukous on yhteinen asia. Opeissa ja uskonkäsityksissä voimme olla eri mieltä, mutta rukousaiheet ovat yhteisiä. Suuri hätä ja yhteinen kriisi yhdistää ihmisiä ja silloin monet erottavat tekijät menettävät merkityksensä ja tuntuvat vähemmän tärkeiltä.

Nimi: Paavo - 23.10.2008 20:41
Bambu-kasvin kasvuvauhti puhutteli!
Afrikassa ja Aasiassa kasvaa yli 1500 bambu-lajia. Bambu kuuluu heinäkasveihin. Se on hyvin monipuolinen hyötykasvi. Bandakarhut syövät sen lehtiä. Otollisissa olosuhteissa bambu kasvaa erittäin nopeaa vauhtia. Netissä mainittiin, että se kasvaa jopa 20 cm päivässä. Katsoin jokin aika sitten Avara-Luonto ohjelman Kiinasta. Siinä esiteltiin bambu-metsää ja selostaja sanoi, että ko. bambu-kasvi kasvoi metrin päivässä. Voiko tämä olla mahdollista? Sehän kasvaa silmissä!

Ajattelin tätä kasvia kun luin tällä viikolla aamurukouspiirissä sinapinsiemenen ja hapatteen antamaa opetusta. Jeesus käytti näitä esimerkkejä vertaamaan Jumalan valtakunnan olemusta kasvun näkökulmasta. Sinapinsiemen on pieni siemen ja siitä kasvaa iso kasvi, joka tarjoaa lopulta jopa suojaa linnuille. En ole koskaan nähnyt sinappikasvia, joten en osaa kertoa siitä enempää.

Rukoilin sinä aamuna, että Jumalan valtakunta saisi kasvaa keskuudessamme yhtä nopeasti kuin tuo bambu-kasvi. Niin että sen kasvun voisimme nähdä ja kokea kukin omassa ympäristössämme. Kasvun ihme on mielenkiintoinen aihe. Kasvu tapahtuu äänettömästi. Se ei pidä itsestään mitään numeroa. Toiset huomaavat sen. Hedelmä kypsyy ja kehittyy oman aikataulun mukaan. Jos sitä keinotekoiseti hoputetaan tulos ei ole paras mahdollinen.
Ihminen kylvää, mutta Jumala antaa kasvun!

Ei kommentteja: