keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Heureka -kokemuksemme!

"Herra, muista Daavidia, muista, mitä hän sai kärsiä - hän, joka vannoi Herralle valan, antoi Jaakobin Väkevälle lupauksen: "Kotitelttaani en astu, en mene makuusijalleni, en suo silmilleni unta enkä lepoa silmäluomilleni, ennen kuin löydän Herralle sijan, asuinpaikan Jaakobin Väkevälle." (Ps. 132:1-5.)

Monien VT:n Jumalan miesten elämänkaaret esikuvaavat Kristusta ja hänen työtään. Jumalan valitsemat miehet edustavat koko kansaa. Kun Jumala teki näiden miesten kanssa liiton, tuo liitto koski miesten jälkeläisiä eli koko kansaa. Uskonmiesten kanssa solmitut liitot antoivat kansalle rohkeutta vedota Jumalan antamiin liittolupauksiin erityisesti vaikeina ja koettelevina hetkinä. Jumalan liittolupauksiin vedottiin rukouksissa, joissa mainittiin henkilöiden nimet, joille nuo liittolupaukset oli annettu. Psalmissa 132 vedotaan Daavidille annettuihin lupauksiin. "Herra, muista Daavidia, muista, mitä hän sai kärsiä."

Raamatussa on monia kohtia, joissa mainitaan, kuinka Herra muisti palvelijoitaan ja siunasi heitä ja heidän kauttaan koko kansaa. Herra muisti Nooaa, Aabrahamia, Raakelia, Hannaa, Israelin kansaa jne. Jumalan palvelijat ovat pyytäneet Herraa muistamaan heitä hädän hetkellä. Ristillä riippuva ryöväri pyysi Jeesusta muistamaan hänet, kun Jeesus tulee valtakuntaansa. Jeesus lupasi muistaa hänet. Ryöväri sai lupauksen paratiisiin pääsystä. Taivaan portit avautuivat ryövärille viime hetkellä. Hän pääsi lepoon Jeesuksen lupauksen siunaamana. Jeesus piti ryövärille siunatun "hautajaispuheen".
Toivotko, että Jeesus muistaisi myös sinut ja siunaisi sinut juuri nyt, ja antaisi myös sinulle lupauksen perille pääsystä? Uskon, että sydämestäsi nousee huokaus: Jeesus muista minut, kun tulet valtakunnastasi noutamaan omiasi taivaan kotiin!

Tekstissä viitataan Daavidin kärsimyksiin ja vaivoihin ja hänelle annettuihin lupauksiin ja pyydetään Herraa muistamaan nämä asiat kansan hyväksi.
Mihin me saamme tänä päivänä vedota, kun haluamme Herran muistavan meitä ja meidän asiaamme? Huomaa, että Daavid edustaa tässä Jeesusta. Hän on esikuva tulevasta Daavidin Pojasta. Me saamme vedota, että Isämme muistaisi Jeesusta ja hänen kärsimyksiään ja vaivojaan, joita Jeesus sai kärsiä meidän tähtemme. Kristukseen ja hänen työhönsä vetoaminen miellyttää Jumalaa. Jumala muistaa tällaiset rukoukset ja vastaa niihin hyvin mielellään.

Kun Israelin kansa oli päässyt luvattuun maahan, heidän jumalanpalveluksensa muuttui vähitellen muodolliseksi ja palveluksen toimitukset tulivat rituaaleiksi, joista puuttui Herran Hengen sydäntä muuttava voima. Tämä vaara on olemassa meilläkin alinomaan. Israelin kansa samaistui yhä enemmän muihin kansoihin ja he halusivat toimia samoin kuin muutkin kansat. Kuninkaan anominen Herralta oli yksi Jumalasta luopumisen merkki. Kun kansa myöhemmin sanoi Jeesuksen tuomitsemisen yhteydessä, että heillä ei ole kuningasta lainkaan, vaan heillä on keisari, se ilmaisi Jumalasta luopumisen järkyttävyyden dramaattisella tavalla.

Erämaavaelluksen aikana liiton arkki oli Jumalan läsnäolon symboli. Kuningas Saulin aikana arkki joutui jopa vihollisten ryöstösaaliin kohteeksi. Arkkia alettiin pelätä ja vieroksua.
Kuningas Daavid alkoi kysellä arkin perään, koska hän halusi rakentaa sille majan, temppelin. Daavid rakasti Herraa ja hän halusi uudistaa jumalanpalveluksen. Hän ei suonut itselleen lepoa ennen kuin Herran asia menisi voittoon. Tässä on meille hyvä esimerkki siitä kuinka meidänkin pitäisi omistautua Herran asialle kokosydämisesti. Mietin, miten voi olla mahdollista, että kansa oli hylännyt arkin niin perusteellisesti, että sen olinpaikkaa jouduttiin kyselemään? "Me kuulimme, että se on Efratassa, löysimme sen läheltä Jaaria." Arkin olisi pitänyt olla pääkaupungissa, keskeisellä paikalla, mutta se löydettiin kuulopuheiden perusteella Kirjat-Jearimista, metsäkaupungista, syrjäiseltä seudulta. Tästä nousee kysymys: missä on meidän Herramme? Onko meidän Herramme hukassa, piilossa, vieraana ja muukalaisena omassa maassaan? Onko jumalanpalveluksemme metsässä? Onko meiltä "pallo" hukassa?

Jumalanpalveluksen uudistus alkaa siitä, että tiedostamme, että jokin on hukassa. Sitten kuulemme sisällämme Herran äänen ja alamme etsiä kadottamaamme, Heraamme. Lähdemme liikkeelle, rukoilemme ja huudamme Herraa avuksi. Tästä kaikesta seuraa löytämisen riemu. Herra löytää meidät ja me löydämme Herran! Tätä kokemusta voidaan kuvata sanalla: Heureka! Sanakirja sanoo, heureka -sanan kohdalla: riemun huudahduksena etenkin ongelman ratkettua: nyt keksin! (kirjaimellisesti: 'nyt löysin (sen)!' väitetään olevan peräisin Arhimedeelta).
Oletko sinä saanut jo "heureka" -kokemuksen vai etsitkö sitä yhä?

3 kommenttia:

Esa kirjoitti...

Hei taas!

Iltalehdessä väitettiin tänään, että liitonarkki
saattaa löytyä Zimbabwesta.

Funderberi kirjoitti...

Kiitos Paavo Paavali, kun rohkeasti nostat framille seurakuntien arkisen ja "pyhäisen" elämiskulttuurin.

Sitaatti sinulta: "Jumalanpalveluksen uudistus alkaa siitä, että tiedostamme, että jokin on hukassa."

Jos minulta nyt kysyttäisiin, mitä jumalanpalvelus minulle tarkoittaa, siis etukäteen sovittuna ja aikataulutettuna asiana, sanoisin, että se on parhaimmillaan Pyhyyden kohtaamista. Kirjoitan sanan Pyhyys isolla kirjaimella, koska kysymys on Jumalan pyhyydestä.

Tietysti koko inhimillisen vaelluksemme tulisi olla jumalanpalvelusta, mutta tässä keskustelussa rajaisin käsitteen vain sapattipalvelukseen.

Näin ymmärrettynä voisin vielä lisätä, että toivoisin jumalanpalvelukseen lisää Jumalan lasten keskinäistä yhteyttä. Eikä vain palveluksen aikana, vaan myös eteisessä sitä ennen ja seurakuntasalissa sen jälkeen.

Kai Arasolan Näky-seminaarissa pitämä alustus nostaa ( kts. NA 17.3.2010 ) yhtenä kehittämiskohteena esille nimenomaan seurakunnan yhteisöllisyyden. Hän sanoo matkustaneensa maailmalla viidessäkymmenessä maassa, ja nähneensä adventtiväen elämää erilaisissa kulttuuripiireissä. Kun hän Suomeen palattuaan jälleen näki meidän todellisuutemme, hänen oli pakko todeta, ettei missään muualla kirkkokansalla ole niin kovaa kiirettä pois kirkosta palvelun jälkeen kuin Suomen adventtikirkoissa.

Voisiko Kuusamo tässäkin asiassa olla jonkinlainen tiennäyttäjä, valo pimeydessä?

Lämpimin terveisin Timoteus

Paavo Hautala kirjoitti...

Kiitos Timoteukselle hyvistä ja rakentavista ajatuksista.
Olet rikastuttanut jumalanpalveluksiamme elävillä lähetyskertomuksilla.

Kirpputorista on tullut mielenkiintoinen kohtaamispaikka, joka vahvistaa myös yhteisöllisyyttä monella tavalla.
Tänään minulla oli tilaisuus kertoa muutama opettavainen kertomus asiakkaille, jotka halusivat vain istua ja jutella ja levähtää hetken. Se oli hieno hetki, jonka muistamme varmaan pitkään. Jäi mieleen asiakkaan sana: "Tullaan taas toistekin kuulemaan lisää kertomuksia"!