sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Valinnan vapaus

Raamatuntutkistelumme aiheena oli eilen "Valinnan vapaus".
Jumala antoi ihmiselle valinnanvapauden. Kaikilla valinnoilla on seurauksensa. Syyn ja seurauksen lakia emme voi väistää.
Valinnanvapauden antaminen ihmiselle kuuluu rakkauteen ja niin kuin sanakin sanoo, vapauteen. Ihmisen ja eläimen välillä on ero. Ihminen on moraalinen ja hänellä on vastuu valinnoistaan ja teoistaan. Eläimiä ei voida asettaa oikeuteen eikä niitä voi syyttää esim. tappamisesta.

Väärien valintojemme seurauksena koemme syyllisyyttä, häpeää ja alastomuutta Jumalan edessä samalla tavalla kuin ensimmäinen ihmisparikin.
Raamatussa on kuvattu hyvin yksityiskohtaisesti monien ihmisten valintoja ja niiden seurauksia ja ihmisten kamppailuja kiusausten keskellä.
Jumalan armon avulla tehdyt hyvät ja oikeat valinnat ovat tuoneet siunauksen tuhansille ja huonot ja väärät valinnat ovat aiheuttaneet suuria ongelmia, joista koko ihmiskunta kärsii tänäkin päivänä.

Jokainen valinta minkä teemme vaikuttaa koko elämäämme ja muidenkin elämään. Esimerkin voima on suuri, varsinkin lapsiin ja nuoriin. Herran puolelle tehdyt valinnat ovat aina oikeita ja niistä seuraa siunaus. Väärä valinta on aina "kannanotto" Herraa vastaan ja sen seurauksena niitämme mitä olemme kylväneet.
Meitä lohduttaa kuitenkin syntiemme anteeksianto Jeesuksen veressä. Jumala ei hylkää meitä lankeemustemme tähden. Kun olemme tehneet väärän valinnan, saamme tulla sen kanssa Jeesuksen luo. Voimme olla varmoja, ettei ole mitään sellaista asiaa, jota emme voi selvittää Jumalan armon avulla ja päästä eroon syyllisyydestä. Syyllisyys erottaa meidät Jumalasta, mutta anteeksianto palauttaa yhteyden.

"Jokaisella sielulla on taivas voitettavana ja helvetti vältettävänä. Enkelit ovat aina valmiina auttamaan koeteltua ja kiusattua sielua. Hän, äärettömän Jumalan Poika, kesti koetuksen puolestamme. Golgatan risti on elävänä jokaisen sielun edessä. Kun jokaisen asia on käsitelty ja he (kadotetut) saavat rangaistuksensa siitä, että he tottelemattomuudessaan halveksivat Jumalaa eivätkä piitanneet hänen kunniastaan, yksikään heistä ei voi sanoa mitään puolustuksekseen, eikä yhdenkään heistä olisi tarvinnut hukkua. He saivat itse valita, kumpi oli heidän ruhtinaansa, Kristus vai Saatana." (1SM 96.)

"Jumala ei pakota ihmisiä luopumaan epäuskostaan. Heidän edessään on valo ja pimeys, totuus ja valhe. Heidän on itse ratkaistava, kumman he valitsevat. Ihmiselle on annettu kyky erottaa oikea ja väärä. Jumala ei toivo ihmisten tekevän ratkaisujaan hetken mielijohteesta vaan todistusten nojalla verraten huolellisesti kirjoituksia toisiinsa." (5AO 21.)

Ei kommentteja: