sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Pieniä tapahtumia suuressa maailmassa!

Meillä oli eilen kirkossamme vieraita. Hyvösen perhe Mikkelistä ja hra Väisänen Helsingistä. Vieraiden terveiset, kokemukset ja laulut rikastuttivat jumalanpalvelustamme. Lämpimät kiitokset kaikille mukana oleville. Siunausta ja Jumalan johdatusta elämäänne!

Raamatuntukistelun aiheena oli hengellinen ja fyysinen kunto. Lääkäri Toni Puttonen oli sopiva henkilö opettamaan meitä tästä aiheesta. Meidän on tärkeä kiinnittää huomiota hengellisten ja fyysisten lihaksiemme kuntoon. Käyttämättömät lihakset surkastuvat nopeasti ja menettävät voimansa. Tämä pitää paikkansa niin fyysisessä kuin myös hengellisessä mielessä. Ruumiimme on Jumalan lahja. Olemme saaneet sen Jumalan armosta ja Jumalan tahdosta. Tästä lahjasta saamme olla kiitollisia. Luomisen ja lunastuksen perusteella olemme hyvin arvokkaita. Kaikilla elämän alueilla meidän tulisi aina muistaa vastuumme ihmisinä. Jumala on antanut meille paljon siunauksia ja erilaisia lahjoja. Meidän tulisi käyttää ne Jumalan kunniaksi ja lähimmäistemme rohkaisemiseksi ja auttamiseksi. Elämämme kaksi päätarkoitusta on Jumalan kunnia ja siunaus.

Toni kyseli kuluneen viikon liikuntaharrastustamme. Kerroin, että olin yhden kerran kävellyt Ranen kanssa kymmenen kilometriä. Tämä ei ole riittävä määrä. Tiedän, että minun pitäisi harrastaa enemmän ja monipuolisempaa liikuntaa.

Kun eräs henkilö kysyi kuuluisalta pitkänmatkanjuoksijalta, voisiko hänestä tulla hyvä juoksija, urheilija vastasi: "Mikä ettei. Sinun tarvitsee vain juosta 25 kilometriä päivässä kuutena päivänä viikossa ja seitsemäntenä päivänä 40 kilometriä. Tee sitä vuoden verran, niin sinulla on hyvät mahdollisuudet menestyä."

Olisiko sinusta tähän? Mitä ajatuksia tämä ohje herättää sinussa?

Eilisen jumalanpalveluksen lisäksi eräät seurakuntamme jäsenet pitivät tupaantuliaisseurat, joten koko päivälle riitti menemistä ja tulemista. Kiitos talon emännälle ja isännälle hienosta juhlasta. Jaksoitte palvella meitä vieraita, vaikka kodissanne on suruaika miehen isän, Paavon, kuoleman johdosta. Kannamme teitä rukouksin. Herra lohduttakoon ja rohkaiskoon teitä joka päivä. Meillä on taivaassa hyvä ja rakastava Isä, joka pitää meistä huolen. Hänen puoleensa voimme aina kääntyä ja saada avun ja lohdutuksen ikäväämme.

Tänään minulla alkaa "Raamattua kansantajuisesti" -kokoussarja. Sarja jatkuu tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin klo 18.00 toukokuun loppuun saakka. Keskiviikko-illat ovat myös varattuja "Vierellä kulkija" -iltojen merkeissä. Tästä syystä blogikirjoittelu jää nyt vähemmälle.
Toivon, että lukijat kirjoittaisivat nyt aktiivisemmin, ettei kenenkään tarvitsisi pettyä, kun sivuilla ei ole mitään uutta luettavaa.

Ei kommentteja: