perjantai 27. syyskuuta 2013

Saimme Ailalta ja Heikiltä maukkaita kotimaisia omenia!


 
Tiesimme, että saisimme tänään Ailalta ja Heikiltä kotimaisia lappajärveläisiä omenia kolme banaanilaatikollista. Aamulla soitin Heikille ja tiedustelin, että millä kohdalla hän oli ajamassa Oulua kohti? Sain tietää, että Heikin navigaattorin mukaan kestäisi vain viisitoista minuuttia ja hän olisi perillä Kaulaintiellä.

Kylläpä oli maukkaita omenia. Lapsetkin söivät niitä mielellään. Niitä voi syödä sellaisenaan tai tehdä hyviä jälkiruokia. Kiitos, Aila ja Heikki, lahjastanne ja uhrautuvasta hyvästä, palvelusta. Jessica ja Vilma innostuivat laulamaan Heikille pari laulua, "Jumalan kämmenellä" ja "Ystävä sä lapsien". Heillä oli uudet "Punahilkka" -takit päällä. Heikin tapaaminen toi paljon iloa, vaikka kohtaaminen kestikin vain hetkisen pihamaalla.

3 kommenttia:

Aila kirjoitti...

Heikki kertoikin lasten ihanasta laulusta ja harmitteli, ettei ollut älynnyt kuvata esiintymistä videolle, jotta minäki olisin voinut nähdä ja kuulla.

Tulimme taas Lappajärvelle viikonlopuksi, ja nyt pitäisi alkaa poimia myös syys- ja talviomenoita kellariin. Mutta puutarhassa on paljon muutakin puuhaa. Ajattelin mm. kylvää porkkanaa ja sen viereen valkosipulia. Olen nyt muutamana syksynä kylvänyt porkkanan jo talvea vasten, kun se on aika hidasta itämään.

Paavo Hautala kirjoitti...

Tytöt lauloivat myös veljensä ristiäisissä. Kerron juhlista tarkemmin myöhemmin, kun pääsen kotiin.

Ihmeellistä, että porkkana ja valkosipuli kestävät talven yli ja heräävät keväällä elämään ja kasvamaan.

Heikki kertoi, että sinulla on nyt suuri puutarha, jota saat viljellä. Saakoon suunnitelmanne onnistua ja menestyä hyvin!

Paavo Hautala kirjoitti...

Niina kertoi, että Karpalo tuoksui tänä aamuna omenilta, kun hän tuli töihin. Ailan ja Heikin antamat omenat tulivat siis perille!