maanantai 25. kesäkuuta 2012

George-konna kuoli 100-vuotiaana

Georgeksi nimetty, lajinsa viimeinen jättiläiskilpikonna kuoli sunnuntaina 24.6.2012 Galápagossaarilla. Konnan uskottiin olevan noin satavuotias. "Yksinäisenä Yrjönä" tunnettu kilpikonna löydettiin 1972 ja siitä tuli Ecuadorin Galápagossaarten symboli. Saarilla käy 180 000 matkailijaa vuosittain. George-konna oli viimeinen La Pinta –saaren Chelonoidis nigra abingdoni –lajiin kuuluvista jättiläiskilpikonnista. La Pinta on yksi Galápagoksen pienimmistä saarista. Erot kilpikonnien ulkonäössä eri saarien välillä oli yksi niistä tekijöistä, jotka kiinnittivät Charles Darwinin huomion ja johtivat lopulta evoluutioteorian syntyyn. Kansallispuisto aikoo palsamoida Georgen. Myös eläimen kuolinsyy selvitetään. Tutkijat yrittivät parittaa Georgea vuodesta 1993, jolloin hänen aitaukseensa tuotiin kaksi toiseen alalajiin kuuluvaa naaraskilpikonnaa. Konnat munivat kahdesti, mutta munat olivat hedelmättömiä. Jättiläiskilpikonnat olivat Galápagossaarilla hyvin yleisiä 1800-luvun lopulle saakka, mutta sen jälkeen merimiehet ja kalastajat metsästivät niitä lähes sukupuuttoon asti. Mantereelta tuodut vuohet pienensivät myös kilpikonnien elintilaa. Galápagossaarilla elää yhä 20 000 jättiläiskilpikonnaa. (Tieto netistä) Maapallo olisi aivan toisennäköinen planeetta, jos kaikki eläimet ja kasvit olisivat säilyttäneet olemassaolonsa. Vedenpaisumus hävitti pahimmat hirviöt. Olivatkohan ne paholaisen risteyttämiä otuksia, joita ei otettu Nooan arkkiin?

Ei kommentteja: