perjantai 7. lokakuuta 2016

Jumalan valtakunnan rajoja ei voi piirtää maailman kartalle!

"Minut ovat löytäneet ne, jotka eivät minua etsineet, olen ilmestynyt niille, jotka eivät minua kysyneet." (Room. !0:20.)

Jumala on tarkoittanut pelastussuunnitelman kaikille kansoille, kaikille luoduille maan päällä. Sellainenkin ihminen, joka ei osaa etsiä, eikä tiedä mistä Jumalaa etsisi, voi löytää hänet, kun Jumala ilmestyy hänelle tavalla tai toisella. Jumala näkee häntä kaipaavan sielun, joka hapuilee pimeydessä yrittäen päästä valoon. Herra tulee itse valoa kaipaavan luokse, valaisten mielen avoimeksi, niin, että Jeesus saa luvan tulla sydämeen asumaan ja läsnäolollaan karkottamaan kaiken pimeyden.

Jeesus on se Aabrahamin siemen, jossa kaikki kansat ovat tulleet siunatuiksi. Hän on koko ihmiskunnan Luoja ja Lunastaja. Olemme kaikki samaa suurta perhettä erilaisuudestamme huolimatta.

Ihmiset ovat rakentaneet väliseiniä ja muureja itsensä ja toistensa ympärille, yrittäen suojautua omien suojavarustuksiensa taakse. Jumalan valtakunnan rajoja ei voi piirtää maailman kartalle! Jumala tietää oman valtakuntansa rajat ja puolustaa niitä viholliselta. Jeesus Kristus on tullut alas taivaasta ihmisten luokse ja hän on murtanut jokaisen erottavan väliseinän ja avannut pääsyn temppelin jokaiseen osastoon, aina kaikkein pyhimpään saakka. Saamme siis tulla vapaasti Jumalan luo Jeesuksen kautta. Jumalan valtaistuimen luo tulevan ei tarvitse pelätä kadotustuomiota, kun tulemme sinne yhdessä Jeesuksen, meidän Vapahtajamme kanssa. Armon valtaistuinta ympäröi lupauksen kaari, joka muistuttaa meitä Jumalan läpitunkeutuvasta rakkaudesta, josta riittää meille kaikille.

Ei kommentteja: