tiistai 15. huhtikuuta 2014

Nardusöljyn tuoksu liittyy pääsiäiseen!


 
"Te tiedätte, että kahden päivän kuluttua on pääsiäinen. Silloin Ihmisen Poika luovutetaan ristiinnaulittavaksi." (Matt. 26:2.)

Jeesuksen elämä meni kirjoitusten mukaan. Hän toteutti Isän tahtoa myös aikataulun suhteen. Ylipapeilla ja kansan vanhimmilla oli myös omat neuvottelunsa samaan aikaan, kun Jeesus neuvotteli Isänsä kanssa. Kaifaan palatsissa punottiin juonia Jeesuksen pään menoksi tuhanten juonten mestarin johdolla. Nyt oli tullut pimeyden valtojen hetki.

Jeesuksella oli Betaniassa tukikohta, jossa hänellä oli hyviä ystäviä. Marian, Martan ja Lasaruksen koti oli Jeesukselle hyvin tärkeä lepopaikka. Ylösnousemustoivo liitettiin tähän kotiin kaikkien aikojen uskovia rohkaisemaan Lasaruksen kuolleista herättämisen kautta. Betaniassa oli toinenkin koti, jossa tapahtui merkittäviä asioita. Simon oli fariseus, jonka Jeesus oli parantanut spitaalista. Matteus käyttää hänestä nimeä: Simon Spitaalinen. Simon järjesti Jeesukselle ja hänen opetuslapsilleen ruokapidot tervehtymisensä johdosta ennen pääsiäistä. Maria järjesti tässä juhlassa suuren yllätyksen. Hänkin osoitti Jeesukselle kiitollisuutta tervehtymisestään. Hänet oli parannettu riivaajista. Jeesuksen aterioidessa Maria vuodatti hyvin kallisarvoista nardusöljyä Jeesuksen päähän ja jalkoihin. Hänen rakkauden tekonsa sai paheksuntaa juhlavieraiden sydämissä, jonka Juudas puki sanoiksi: "Miksi tämä haaskaus?" Toinen, lausumaton ajatus, oli tämä: sopimatonta käytöstä!

Rakkautta ei voi säilyttää pullossa ja sitä ei voi koskaan haaskata, jos se on tarkoitettu antaa Jeesukselle tai lähimmäisille. Pyhän Hengen johdattama toiminta ei ole koskaan sopimatonta. Kukkien tuominen haudalle on kaunista, mutta kukkien antaminen elävälle antaa suuremman ilon sekä antajalle että saajalle. Marian vuodattaman rakkauden tuoksun Jeesus kantoi ristille asti ja se tuoksuu edelleenkin kaikkialla siellä, missä evankeliumia julistetaan. Nardusöljyn tuoksu liittyy pääsiäiseen!

"Totisesti minä sanon teille: kaikkialla maailmassa, missä ikinä evankeliumia julistetaan, tullaan myös se, mitä hän teki, mainitsemaan hänen muistokseen." (Matt. 26:13.)

Toivottavasti meidänkin elämämme muistosanat voisivat olla rohkaisevia ja Jumalan nimeä kirkastavia.

Ei kommentteja: