tiistai 25. lokakuuta 2011

Psalmi 3 "Herra on ahdistetun turva"

Psalmissa 3 kerrotaan Daavidin suuresta taakasta, kun hän joutui pakenemaan omaa poikaansa Absalomia. Absalomin kapinasta kerrotaan 2. Sam. 15-luvussa.

"Absalom hankki itselleen vaunut ja hevosia sekä viidenkymmenen miehen saattueen. Hän otti tavakseen asettua varhain aamulla kaupungin portille vievän tien varteen. Aina kun joku oli tulossa kuninkaan luo saadakseen oikeutta riita-asiassa, Absalom kutsui hänet luokseen ja kysyi: "Mistä kaupungista sinä olet?" Kun mies kertoi, mistä Israelin heimosta hän oli, Absalom sanoi: "Asiasi on kyllä hyvä ja oikea, mutta kuninkaan luona ei kukaan sinua kuuntele." Ja hän jatkoi: "Kunpa minut asetettaisiin tuomariksi tähän maahan! Minun luokseni voisi tulla jokainen, jolla on riita-asia tai oikeusjuttu, ja minä tekisin hänelle oikeutta. Aina kun joku lähestyi heittäytyäkseen hänen eteensä, hän kiiruhti kohottamaan tulijan maasta ja suuteli häntä, Absalom teki tällä tavoin kaikille israelilaisille, jotka tulivat kuninkaan luo hakemaan oikeutta. Näin hän houkutteli puolelleen Israelin miesten sydämet." (2. Sam. 15:1-6.)

Absalom onnistui liehakoimaan kansan puolelleen, Daavidia vastaan. Absalom menetteli samoin kuin Lusifer taivaassa, joka sai kolmannen osan taivaan enkeleistä puolelleen, Jumalaa vastaan. Liehakoinnin takana oli itsekorotuksen henki, joka janosi valtaa ja palvontaa.

"Silloin Daavid sanoi kaikille Jerusalemissa oleville miehilleen: "Tulkaa, meidän on paettava, muuten emme voi pelastua Absalomin käsistä. Pitäkää kiirettä, tai hän ehtii saavuttaa meidät. Silloin olemme tuhon omat, ja hän hävittää miekalla koko kaupungin." (2. Sam. 15:14.)

Em. kokemukset ovat psalmin kolme, taustalla. Daavidin ja hänen miestensä tilanne näytti siltä, ettei heillä ollut pelastusta eikä toivoa paremmasta ajasta. Kenen tahansa elämään voi tulla yllättäviä käänteitä. Ihmiset saattavat nousta meitä vastustamaan ja Jumalakin tuntuu olevan jossain hyvin kaukana.

"Ei Jumalakaan häntä auta", oli monien ääneen lausuttu ajatus Daavidin tilanteesta. Mistä ihminen saa voimaa näin suureen ahdistukseen? Samasta lähteestä kuin, Daavidkin!

"Sinä, Herra, sinä olet minun kilpeni ja kunniani, sinä nostat minun pääni pystyyn. Minä huudan avukseni Herraa, ja hän vastaa minulle pyhältä vuoreltaan. Minä menen levolle ja nukahdan, sitten herään taas aamuun. Koko yön Herra suojelee minua. En pelkää, vaikka tuhatpäinen joukko joka puolelta saartaisi minut." (Ps. 3:4-7.)

Usko Kristukseen antaa toivon, rauhan ja turvallisuuden, vaikka olosuhteet ja elämän tilanne olisi kuinka vaikea tahansa. Usko lepää, mutta epäusko pelkää!

"Yksin Herralta tulee apu, sinulta kansasi saa siunauksen." (Ps. 3:9.)

Ei kommentteja: