sunnuntai 21. elokuuta 2011

Uudistusta etsimässä!

Tänä aikana uudistuksista puhuminen on hyvin yleistä. Kaikilla elämän alueilla kaivataan uudistuksia. Yksityiset ihmiset kaipaavat uudistuksia. Vähemmän kauniit haluavat tulla kauniiksi. Lihavat haluavat laihtua, köyhät rikastua, perheet eheytyä. Koteja sisustetaan, puutarhat ja pihat uudistetaan ammattilaisten opastuksella. Koulut ja seurakunnat etsivät uutta suuntaa. Jumalanpalvelusta halutaan uudistaa. Valtiot ja kunnat etsivät uusia selviytymismahdollisuuksia. Organisaatioita puretaan ja niitä luodaan uusia, paremman elämän toivossa. Muutostavoitteisiin pyritään pääsemään keinoilla millä hyvänsä. Käytetään pakottamista, manipulointia, kiristystä, uhkailua, alistamista, väkivaltaa, lahjontaa, imartelua, diplomatiaa, neuvotteluja, suostutteluja, koulutusta, kasvatusta, rakkautta, kompromisseja jne. Ihmiset muuttavat paikasta toiseen omassa maassaan tai lähtevät ulkomaille, kun he etsivät onnea ja menestystä elämäänsä. Ihmiset voivat hylätä toisensa tai periaatteensa, muutosta etsiessään. Raha ja valta näyttävät sanelevan elämisen ehdot kaikille ihmisille.

Minkälaista muutosta maailmassa kaivataan, jos sitä tarkastellaan taivaan näkökulmasta?
Jumala haluaa, että ihmiset vastaanottaisivat Jumalalta uuden sydämen. Uusi sydän tuo mukanaan uudet tavoitteet, päämäärät ja vaikuttimet. Uusi ja uudistunut elämä ei ole mahdollista ilman uutta sydäntä. Elämä lähtee sydämestä, sisältä päin. Uusi sydän annetaan meille taivaasta. On kohtalokas erehdys luulla, että meissä ihmisissä on itsessämme jotakin hyvää, jota kehittämällä saisimme aikaan jotakin hyvää ja puhdasta.

"Läpi Raamatun varoitetaan: ihmissydän on petollinen; ihmiset ovat turmeltuneita; älä katso toisiin ihmisiin; kukaan ei ole immuuni pahalle. Synnitöntä Jeesusta lukuun ottamatta harva Raamatun henkilö kuvataan moraalisesti vahingoittumattomaksi.
Emme tarvitse Raamattua nähdäksemme, miten turmeltunut ihmiskunta on. Historia, sanomalehdet, päivän uutiset, jopa kotimme ja oma sisimpämme paljastavat ihmiskunnan heikon moraalisen tilan. --- Pahuus on meille luonnollista, koska se on geeneissämme." (RS 3/11 s. 56.)

Jeesuksen sana: "Teidän täytyy syntyä uudesti" (Joh. 3:7) on tarkoitettu jokaiselle ihmiselle. Kun Jumalan Karitsa ottaa pois minun syntini, niin silloin se tapahtuu. Uudistuminen on silloin todellista, aitoa ja oikeaa ja sen hedelmät näkyvät ja uudistavat myös tämän ihmeen kokeneen ympäristönkin. Vain Kristuksen kautta ihminen pääsee sopusointuun Jumalan ja pyhyyden kanssa.

Ei kommentteja: