tiistai 2. elokuuta 2011

Lomapuuhastelua

Tänään otin urakakseni keinun maalaamisen. Puukeinu on punaruskea. Se on maalattu luultavasti Valtti Colorilla. Ajattelin, että maalaisin sen samalla värillä, mutta muutin mieleni ja ostin S-Raudasta Unica AO,911 TVT F157 maalarinvalkoista ulkokalustemaalia. Ostin litran purkin, koska luulin sen riittävän. Kittasin pahimmat kolot ja hioin pinnat maalauskuntoon. Kuivunut puu imaisi maalin sisäänsä hetkessä. Maalia piti hakea lisää. Ostin vielä 2,7 litran purkin. Kauppias sekoitti aluksi vahingossa väärän maalin. Ehkä joku remonttimies tulee pian hakemaan tuon vesiohenteisen sisämaalin. Soitin Terholle ja kysyin häneltä, että tarvitseeko hän valkoista sisämaalia? Ei tarvinnut. Sain haluamani maalin ja lähdin tyytyväisenä jatkamaan keinun maalaamista. - Eiköhän tuo maali nyt riitä.

Sain maalattua keinun kertaalleen. Siinä se nyt kuivuu, odottaen toista käsittelyä. Huomenna en ehdi maalaushommiin, koska lähdemme Annen kanssa Ranuan eläinpuistoon. Otamme Mikaelin ja Jessican mukaan. Toivottavasti retkestä tulee mukava ja sää on yhtä hyvä kuin tänään. Suvi jää Vilman kanssa kotimieheksi.

Mikael ja Jessica leikkivät tänään keskenään yhdessä oikein mukavasti. Jessica halasi Mikaelia ja Mikael auttoi Jessicaa kiipeämään Ranen kopin katolle. Heistä oli mukava kiivetä ja hyppiä alas koirankopin katolta. Välillä syötiin mansikoita ja marjoja pensaista.

Kun Sini haki Mikaelin kotiin, niin Mikael huusi autosta, että minä rakastan sinua! Jäin pohtimaan, että oliko tuo kaunis toteamus tarkoitettu minulle vai Jessicalle vai meille molemmille? - Niin mekin sinua, Mikael, eikö niin, Jessica!

Ei kommentteja: