lauantai 5. lokakuuta 2013

Raamatun pyhäkkö-totuus tutuksi seuraavan neljänneksen aikana!

Kirkossamme oli tänään vieraileva puhuja Sodankylästä. Kari Nikkarinen on asunut aikoinaan Kuusamossa, mutta tällä hetkellä hän asuu perheensä kanssa Sodankylässä. Hän on tehnyt päivätyönsä erityisopettajana. Nykyisin hän toimii vapaaehtoistyöntekijänä Suomen Adventtikirkon Pohjois-Suomen lähetyksen toiminnanjohtajana. Hän on pitänyt skypen kautta Ilmestyskirjaa käsitteleviä raamattukursseja. Kari vierailee puhujana myös Pohjois-Suomen adventtiseurakunnissa. Tänään oli meidän vuoromme kuulla hänen opetustaan.

Alkaneen neljänneksen raamatuntutkistelujen aiheet käsittelevät pyhäkköä. Pyhäkköopin kautta pääsemme lähelle Jumalan sydäntä. Sen avulla ymmärrämme paremmin lunastussuunnitelmaa. Maanpäällinen pyhäkkö on Jumalan "havaintoväline", jonka avulla meille opetetaan lunastustyön salaisuuksia. Maanpäällinen pyhäkkö oli taivaallisen pyhäkön esikuva. Esikuvan kautta meille kirkastuu todellinen kuva Jumalasta ja hänen työstään Luojana ja Lunastajana.

Mm. Heprealaiskirjeen ja Ilmestyskirjan sanomat avautuvat pyhäkköpalveluksen kautta. Jumala haluaa kiinnittää huomiomme tänä aikana pyhäkköpalveluksen opetuksiin, ettemme eksyisi väärille poluille taivaan kaidalta tieltä.

"Taivaassa oleva pyhäkkö on sen työn keskus, mitä Kristus suorittaa ihmisten hyväksi. Tämä asia koskee jokaista maan päällä elävää ihmistä. Pyhäkköoppi esittää pelastussuunnitelman, se johtaa meidät aina ajan loppuun saakka ja ilmaisee vanhurskauden ja synnin välisen taistelun onnellisen päätöksen. On mitä tärkeintä, että kaikki tutkisivat näitä asioita perusteellisesti." (7 AO 413,414). "Muuten on mahdotonta harjoittaa tälle ajalle välttämätöntä uskoa tai ottaa Jumalan tahdon mukaista asemaa." (7 AO s. 412.)

Tämän neljänneksen raamatuntutkistelut on laatinut Martin Pröbstle, joka asuu vaimonsa Mariannen ja kahden poikansa kanssa Itävallassa. Hän on heprealaisen Raamatun opettaja Schloss Bogenhofenin seminaarissa Itävallassa.

Tervetuloa tutkimaan kanssamme taivaallisia totuuksia ja vahvistumaan uskossa ja sanan - ja Jumalan tuntemuksessa!

Ei kommentteja: