sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Pieni lauma pysyy lähellä Kristusta ja heille luvataan valtakunta!

"Älä pelkää, sinä pieni lauma, sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan." (Luuk. 12:32.)
"Te olette pysyneet minun kanssani koettelemuksissani. Niinpä minä säädän teille, niin kuin minun Isäni on säätänyt, kuninkaallisen vallan. Te saatte syödä ja juoda pöydässäni minun valtakunnassani ja istua valtaistuimilla ja tuomita Israelin kahtatoista heimoa." (Luuk. 22:28-30.)

Uskonnollisiin tilaisuuksiin voi osallistua paljon väkeä, mutta se ei välttämättä merkitse vielä sitä, että Jeesuksella on paljon seuraajia. Jeesuksen kylväjävertauksessa tienoheen, kallioperälle ja ohdakkeisiin pudonneet siemenet eivät tuottaneet satoa. Satoa tuli vain hyvästä maasta. Kun ihmisen sydämeen kylvetään Jumalan sanaa, niin paha pyrkii tempaamaan siemenet pois jo lennosta, niin ettei sana pääsisi synnyttämään kuulijan sydämessä uskoa. Joidenkin usko saattaa leimahtaa liekkiin hyvin nopeasti, mutta koettelemukset ja vaikeudet sanan tähden sammuttavat tuon liekin ja usko kuolee. Tunteisiin ja ihmeisiin perustuvalta uskonelämältä puuttuvat juuret. Hiekalle rakennettu talo ei pysy pystyssä, kun tulvavedet ja myrskytuuli syöksyvät sitä vastaan. Hengellinen huone tarvitsee kalliopohjan pysyäkseen pystyssä. Maailman huolet ja rikkauden viettelykset ovat pahan palvelijoita, jotka tukahduttavat sanan hyvin tehokkaasti ja estävät hengellisen kasvun ja hedelmän kypsymisen sydämen puutarhassa. Ihminen, joka kuulee valtakunnan sanan, ymmärtää sen, ottaa sen uskossa vastaan ja antaa Pyhälle Hengelle valtuudet kastella ja hoitaa orastavia uskon ja rakkauden taimia, niin satoa kypsyy aikanaan korjuuta varten.

Raamatussa puhutaan paljon jäännöksestä, jonka sanotaan pelastuvan.

"Ellei Herra Sebaot olisi jättänyt meistä jäännöstä, vaikka vähäistäkin, meidän olisi käynyt kuin Sodoman, olisimme tulleet Gomorran kaltaisiksi." (Jes. 1:9.)

"Sinä päivänä ei Israelin jäännös eikä Jaakobin heimon pelastunut joukko enää turvaudu lyöjäänsä, vaan totuudessa se turvautuu Herraan, Israelin Pyhään. Jäännös palaa takaisin, Jaakobin jäännös, väkevän Jumalan luo. Sillä vaikka sinun kansaasi, Israel, olisi kuin meren hiekkaa, siitä palaa ainoastaan jäännös." (Jes. 10:20-22a.)

Jäännös on pieni lauma, joka on uskollinen Jumalan käskyille ja jolla on Jeesuksen todistus. "Jeesuksen todistus on profetian henki". (Ilm. 19:10.) Profetian henki on aina ollut pienen lauman tukena. Jumalan profeetat ja sanansaattajat ovat olleet ja ovat tänäkin päivänä tämän hengen jodossa. 

Ihmiskunnan elämä on ollut jatkuvaa aaltoliikettä, johon on kuulunut herätyksen ja luopumuksen ajat. Herätys ja luopumus ovat voimia, jotka käyvät taistelua jokaisessa sydämessä ihmisen syntymästä kuolemaan saakka.

Ilmestyskirja kuvaa maailmanlaajuisen suuren luopumuksen, jonka johdossa on Babylon. Babylonista käytetään nimeä: suuri Babylon. Se ei ole siis pieni lauma, jolle Isä on nähnyt hyväksi antaa valtakunnan. Babylon on mahti, joka pyrkii ottamaan tuon valtakunnan itselleen väkivalloin. Babylon janoaa valtaa ja vaatii palvontaa, joka kuuluu kuitenkin yksin vain Jumalalle. Babylonin yrittämä vallankaappaus ei kuitenkaan onnistu. Babylon on tuhoon tuomittu valtakunta ja Jumala kutsuu siellä olevaa kansaansa lähtemään ulos ja liittymään pieneen laumaan ja pysymään uskollisesti lähellä Kristusta.

Sinulle, joka joudut kärsimään Jeesuksen nimen tähden, kuuluu sana: "Älä pelkää, sinä pieni lauma ...". Jeesus lupaa, että "saat syödä ja juoda pöydässäni minun valtakunnassani ja istua valtaistuimilla ja tuomita Israelin kahtatoista heimoa." (Luuk. 22:28-30.)

Ei kommentteja: