tiistai 30. lokakuuta 2012

Sympatia-keräyksen päätöspäivänä kiersin Rukan liikkeet ja yritykset


Kävin tänään Rukalla ja sain Sympatia-keräykseni päätösvaiheeseen. Matka meni hyvin, lumipyrystä huolimatta.
Suoritin Sympatia-keräyksen 11 päivän aikana 9.10. - 30.10.2012 välisenä aikana. Saavutin keräystavoitteeni. Tavoitteeni oli käydä Koillismaan liikkeet ja yritykset. Tämä keräysalue on ollut minulla jo 22 vuotta. Euromääräisen tulokseni voitte nähdä netissä seuraavasta linkistä keräystunnuksella 72012:
(Huom. Kokonaistulos näkyy netissä ehkä noin viikon kuluttua, kun rahastonhoitajamme on suorittanut tilityksen)

Sympatia-keräys - Etusivu

www.sympatia.fi/

 Tänä aamuna sain rohkaisevan palautteen eräältä kuusamolaiselta vaikuttajalta, jonka luona kävin ensimmäisellä Sympatia-käynnillä. Hän sanoi arvostavansa työtäni erittäin paljon, koska teen työtäni hänen mielestään hyvin systemaattisesti ja määrätietoisesti. Yllätyin tästä ajatuksesta, koska testien mukaan sangviinisuus on luonteeni vahvimpia ominaisuuksia. Sangviinikolle järjestelmällisyys ja kurinalaisuus eivät ole vahvimpia alueita. Nämä ominaisuudet eivät ole ko. luonnetyypille luontaista. Kaikki on siis Herran armoa, jos hän on tällaista piirrettä työssäni huomannut.

Eräässä paikassa pidin pitkän terveysluennon. Keskustelu alkoi, huomenna, Loma-Ajakassa alkavan Terveysprojekti Karpalon johdosta. Henkilö oli laihduttanut 24 kg, mutta painosta oli tullut 10 kg takaisin.

Rukalle on rakennettu paljon uusia rakennuksia ja lisää oli tulossa. Rukan talvikausi on jo käynnistynyt. Tänään kylä oli kuitenkin melko hiljainen. Eräässä firmassa odottelin lähes tunnin johtajan puheluiden loppumista. Odotus päättyi kuitenkin hyvin, keräyksen kannalta. Rukan taidetalossa (Ruka Art) oli taiteilija Martti Innasen naivistisen taiteen näyttely. Opas kannusti minua kiertämään tilat ja katsomaan esillä olleet teokset. Parodian ja satiirin keinoin kuvatuissa maalauksissa kuvattiin suomalaisuutta. Nenä pystyssä, silmät tapillaan, sieraimet levällään ja suut avoinna hahmot näyttivät vähän tärähtäneiltä hölmöläisiltä. Monet naamoista muistuttivat possuja. Martti Innanen (s. 1931) on nimekkäimpiä suomalaisen naivistisen taiteen edustajia.

Ei kommentteja: