perjantai 7. tammikuuta 2011

Hautajaisissa Kemijärvellä

Kävin tänään Kemijärvellä siunaamassa Helvi Lassilan haudan lepoon. Helvi nukkui kuolon uneen 14.12.2010 sairauden murtamana 84-vuoden ikäisenä. Pastori Toivo Ketola kastoi Helvin 5.5.1947. Hän ehti olla adventtiseurakunnan jäsenenä 63 vuotta 7 kk ja 9 päivää. Helvi ja Paavo Lassilan yhteinen taival kesti 62-vuotta. He ehtivät viettää timanttihääpäiväänsä kaksi vuotta sitten. Helvi ja Paavo Lassilalle syntyi kaksi lasta, poika ja tytär. Helvi sai eläessään iloita kolmesta lastenlapsesta ja yhdestä lapsenlapsenlapsesta.
Helvi-sisar oli aktiivinen ja uskollinen seurakunnan jäsen elämänsä loppuun asti. Hän oli ystävällinen ja vieraanvarainen ihminen. Hänellä oli kaksi emännän virkaa, toinen kotona ja toinen seurakunnassa. Helvi oli ahkera ja monitaitoinen ihminen. Karjanhoidon ja kotitöiden lisäksi hän ehti tehdä paljon erilaisia käsitöitä: mm. ison lapin-raanun, vaatteita, verhoja, mattoja jne. Helvin toinen lempiharrastus oli puutarhanhoito. Oman maan perunat, juurikasvit, salaatit, sipulit, herneet, marjat, mansikat jne. ovat ravinneet Helvin oman perheen lisäksi myös vieraita ja ystäviä. Helvi rakasti kukkia, joita hän kasvatti sekä sisällä että ulkona. Saimme ihailla niitä myös kirkkomme alttarilla ja ehtoollispöydässä.

Helvin siunaustilaisuus pidettiin Kemijärvellä Honkakankaan kappelissa 7.1.2011 klo 11 ja muistotilaisuus oli Puustellissa.
Helvin lastenlapset Susanna ja Toni lukivat monia adresseja, joka kertoi siitä että Helvillä oli paljon ystäviä.

Kanttorina toimi Kemijärvellä asuva virolainen Maarja Korts.

Herra oli läsnä siunaamassa ja rohkaisemassa meitä kaikkia.
Kiitos muistotilaisuudesta! Herra vahvistakoon ja auttakoon Helvin läheisiä elämässä eteenpäin!

Kun tulin Kemijärveltä Kuusamoon, niin ihmettelin Rukan kohdalla, että miksi tie oli hiekoitettu niin vahvasti? Aamulla, kun ajelin siitä ohi, tiellä ei ollut ollenkaan hiekkaa. Näin paljon autoja tien sivussa ja autot ajoivat tiellä erikoisen hitaasti. Ajattelin, että onkohan tapahtunut auto-onnettomuus? Hetken kuluttua asia selvisi, kun kuuntelin uutiset autoradiostani. Juuri tuolla paikalla oli tänään kahden maissa sattunut viiden auton ketjukolari. Yksi kuusamolainen nainen oli kuollut ja viisitoista oli loukkaantunut. Jos olisin tullut paikalle vähän yli kolme tuntia aikaisemmin, niin olisin saattanut joutua mukaan tähän onnettomuuteen.

Ei kommentteja: